sunnuntai 23. syyskuuta 2012

Turvapaikka.

Tulin torstaina kotiseudulleni Pohjois-Karjalaan (ihanaa olla kotona!) ja aloitin koneessa uuden kirjan. Minulla on nyt menossa projekti lukea kaikki lukemattomat ei-mukaan-lähtevät kirjat pois ja mukaan nappasin pari opusta. Päätin aloittaa paksummasta eli Liza Marklundin Turvapaikka -kirjasta. Nyt kirja on luettu loppuun ja ei voi muuta todeta, kuin että olipas vaikuttava! Miten en aikaisemmin olekaan tuohon kirjaan tarttunut? Täytynee käydä kirjastosta lainaamassa ensimmäinen osa Uhatut ja ahmaista sekin. Google osasi kertoa, että kolmaskin jatko-osa on ilmestynyt nimellä Mian salaisuus. Tämäkin siis jonoon lukulistalle!

Skandinaavisessa oikeusjärjestyksessä on aukkoja ja vainottu nainen perheineen joutuu pakenemaan omasta maastaan, koska ei pysty elämään normaalia elämää ja elää koko ajan uhan alla. Suurien ja vielä suurempien vaikeuksien ja uusien ja jälleen uusien takapakkien jälkeen perhe päätyy lopulta Yhdysvaltoihin. Loppusivuille asti saa jännittää, mikä perheen kohtalo lopulta on.

Mahtavammaksi tarinan tekee se, että koko juttu on totta. Uskomattoman sinnikäs ja rohkea nainen järjestää perheensä elämää ihan nollasta, ilman rahaa, ilman oleskelulupaa, ilman mitään. Kaikesta näköjään voi selviytyä, kun tarpeeksi uskoo ja jaksaa ponnistella.

torstai 20. syyskuuta 2012

Helsinki-Vantaalla

Lensin äsken puolityhjällä propelikoneella kotiseudulle Pohjois-Karjalaan. Ehdin viettää hetken aikaa myös kentällä ja löysin portin 27 kohdalta sanan' luomu'. Tällaisenä vihreänä ihmisenä tietenkin kiinnitin siihen huomiota ja kapusin raput ylös. Siellä olikin ihan uusi ravintola-kahvila! Valitettavasti se oli vielä kiinni, kun minä siellä himmailin, mutta täytyipä vallan etsiä kyseinen paikka netistä ja hienolta näyttää. 




Näin paikkaa kuvaillaan netissä: 


"A la carte -listalla laadukas ja sesonkeja kunnioittava kirjo suomalaisia makuja poroburgerista Helsinki Menuun. Ravintola Fly Inn Restaurant & Deli on moderni suomalainen ravintola, jossa on luonnonmukainen interiööri.

Rauhaisa sijainti, suomalaisiin raaka-aineisiin perustuva valikoima, raikas ja mielenkiintoinen design ja upeat näkymät kiitotielle tarjoaa puitteet mieleenpainuvalle ravintolakokemukselle."

Ehdin hetken aikaa istuskella ravintolan "terassilla" ja sieltä oli mukava katselle lentokoneita ja alhaalla vaeltelevia ihmisiä. Toivotaan, että seuraavan kerran satun olemaan kentällä silloin, kun paikka on auki :)

sunnuntai 9. syyskuuta 2012

Lähtölaskenta

Perjantaina kolahti postilaatikkoon kirje Eviralta. Jännityksestä täristen avasin kirjekuoren ja selasin sen sisällä olevat paperit. Kaikilla kolmella marakatilla tulosten mukaan on riittävät vasta-aineet!!! Voitte uskoa, että riemu repesi! Eli kattimukset ovat valmiita lähtöön 14.1.2013!! Hui kamala! 

Huomenna vielä soittelen käsikirurgille ja mikäli händyni on sillä tolalla, ettei leikkaamaan lähdetä, niin pian buukataan lennot.

Lauantaina vietimme läksiäisiä numero 1 ja mukavaa oli :) 

(Kuvat: Annu Naukkarinen)




 

tiistai 4. syyskuuta 2012

Blogilla uusi nimi.

Vaihdoin blogin nimen, koska enää ei vaan haaveilla, vaan kohta mennään ihan tosissaan!

lauantai 1. syyskuuta 2012

Ei ahrista!

Tänään on virallisesti syksyn ensimmäinen päivä. Ulkona lotisee vettä ja puissakin alkaa olla jo syksyn värejä vähän nähtävillä. Aamuisin on jo jonkin aikaa tarvinnut vetäistä hanskat käsiin ja ilma on ollut kirpsakkaa. 

Mutta arvatkaas mitä? Ei ahdista, ei sitten yhtään :D Normaalisti tähän aikaan vuodesta jo räpiköisin syysmasennuksen reunamilla ja odottaisin kauhulla marraskuuta, joka on tämän maankolkan ehdottomasti pisin kuukausi. Marraskuu kestää aina vähintään kaksi kuukautta. No mutta tänä vuonna sekään ei tunnu missään! (Katsotaan sitä sitten marraskuussa uudelleen...)

Myllättiin juuri vaatehuone ja se on aika tarkkaan nyt käyty läpi ja kaikki ylimääräinen siirretty myytävät -pinoon. Huomenna kuskaamme kasan tavaraa kirpputorille ja kirppisblogimme kautta on ihan kivasti jo lähtenyt tavaraa eteenpäin ja paljon on varauksia tehty. Hiljalleen sinne tulee aina uutta, kunhan vain aina saisi aikaiseksi :)

Yksi hyvä tai suorastaan mahtava uutinen on, että eräs ystäväpariskuntamme on muuttamassa vielä tämän vuoden puolella Melbourneen! Välimatka meillä muuttuukin 15 km:stä n. 3400 kilometriin...Sitä ei sitten enää ihan vaan kahvilla lähdetä käymään, mutta onpahan sentään ystäviä saman saaren kamaralla eikä vain täällä 20 000km päässä! Eli meidän asuinpaikkamme ja Melbournen välinen etäisyys ei enää tunnukaan paljon miltään, kun vähän suhteuttaa :)