Ensimmäinen kvartaali.

Neljännes vuosi on nyt kulunut tällä mantereella ja ajattelin koota ensimmäisen kvartaalin tunnelmia ja tuntemuksia.

Ensimmäiseen kolmeen kuukauteen on mahtunut kolme työpaikkaa ja kahdet potkut, kaksi osoitetta, turhautumista, koti-ikävää, ärsytystä, puskapaloja, uusia ystäviä, iloa, kauneutta, ihmetystä jne.

Ensimmäinen työpaikka oli laukkatallilla tallityöntekijänä ja se kesti tasan yhden päivän. Toinen työpaikka oli puutarhurina ja se työ oli fyysisesti aivan liian rankkaa ja sitä kesti 2,5 viikkoa. Selkäkipua parantelin viikon...Kolmas työ on laboratoriotyötä eli omaa alaani ja siinä hommassa olen nyt ollut parisen viikkoa. Ihanaa, kun monien kymmenien hakemuksien jälkeen lopulta sain oman alan töitä! Tiukassa se oli, mutta kannatti nähdä kaikki se vaiva. Toisaalta menin aimoharppauksen taaksepäin uraputkellani ja älykkyysosamääräni riittäisi kyllä vaativampaankin hommaan. Muuten ihan jees ja työkaverit on mukavia, mutta erinäisiä työntekijöitten oikeuksia tuossa paikassa poljetaan ihan huolella ja ei noudateta kaikkia lainkirjaimia edes sinne päinkään. Kuulemma aika normaalia varsinkin yksityisellä puolella. Myöskään lähin pomoni ei ole maailman ihanin ihminen ja olen saanut jo aikamoista tylytystä hänen puoleltaan osakseni. Päätin purra hampaat yhteen, hymyillä ja ottaa kaiken paskan vastaan (oman jaksamisen rajoille asti) ja yrittää sinnitellä siihen asti, kunnes saan toisen työpaikan. Päivä päivältä tuolla kuitenkin kertyy työpäivät pysyvää viisumia ajatellen. Ja kunhan ne päivät on kasassa, on palkinto jo mielessä odottamassa :)

Ensimmäiset tunnelmat tänne saapuessa oli, että onpas lämmintä, aurinkoista ja ihanaa! Tulimme keskelle kesää, joka on tässä pikkuhiljaa vaihtunut syksyksi. Seuraavaksi odotamme talvea ja toivomme pärjäävämme sen yli ilman paleltumia ;) Taloissa ei ole eristyksiä, joten sisällä on melkein samat lämpötilat kuin ulkonakin. Kesällä ja talvella...Lämpöpatteri hankintalistalla...

Heti alkuun pääsimme tutustumaan mereen, koska asuimme ensimmäiset kaksi viikkoa meren rannalla shared housessa. Aamukahvia oli varsin mukava hörppiä ulkona ja samalla ihailla meren kimallusta. Samalla tutustuimme uusiin ihmisiin, joten alku kommuunitalossa oli varsin hyvä juttu sen kannalta :) Nykyinen kotimme on 10min kävelymatkan päästä merestä, joten ei kovin kaukana nytkään. Joka päivä rantaan ei tosin tule mentyä vaikka se noin lähellä onkin. Kai se on vähän niin, että kun tietää sen tuossa lähellä olevan, ei sinne tarvitse ihan joka hetki olla menossa. Tosin aina, kun rantaan menemme, joko lenkille, ottamaan aurinkoa ja uimaan tai ihan vaan kävelemään rantaviivaa pitkin, niin joka kerta huokailen onnellisena kuinka ihana meri onkaan ja miten onnekas olenkaan kun saan asua tällaisessa paikassa! (Vieläkään en tosin oikein usko, että oikeasti asun täällä enkä ole vain käymässä!)

Luonto kuittaakin aika monta asiaa täällä. Moni asia on ärsyttänyt ja on käväissyt muutaman kerran mielessä myös ajatus, että "Kyllä Suomessa vaan..." Ei saisi vertailla, tiedän, mutta kun pyykit haisevat ummehtuneelta, ruoka on kallista, pyörätiet on surkeita, vakuutuksiin uppoaa pieni omaisuus ja talot on mitä on, niin kaihoisasti mietiskelen omaa kotimaatani, SIISTIÄ ja modernia kotiamme Espoossa ja sitä, kun kaikki toimi.

Kaikki jotka minut tuntevat, tietävät kuinka suurella palolla tänne halusin. Laitoimme viisumiin ja muuttoon paljon rahaa ja vihdoin tänne pääsimme. Yllättävää kyllä, se olen meistä ollut minä, jolla on ollut suurempi koti-ikävä. Äkkiä se aika ne muistotkin näyttää kultaavan, kun ajattelen Suomen talvestakin, että eihän se nyt loppujen lopuksi niin paha ole...No on se oikeasti! Kesä on lyhyt ja talvi pitkä ja pimeä. Ja kylmä. Joten ihan vielä sentään en kaipaa takaisin Suomen talveen ;)

Tänne tultaessa tiesin, että alku tulee olemaan hankalaa monestakin syystä. Työnsaanti on ollut vaikeaa ja turhauttavaa, rahaa on mennyt paljon (tosin olemme hankkineet vain tarpeellista), englanniksi on vaikea välillä selittää asiaansa, kun sanavarasto ei vaan riitä, Länsi-Australia on melko hmmm... junttila jne. Eräs täällä monia vuosia asunut suomalainen sanoi minulle, että ensimmäiset 6kk on ne pahimmit ja tunnevuoristorata on ihan normaalia. Myöskin kaksi ensimmäistä vuotta on odotettavissa on-off koti-ikävää. Sen jälkeen helpottaa. En arvannut, että alku olisi näin hankalaa, kuin se on ollut ja että näin suuresti kaipaisin tuttuja ympyröitä Suomessa.

Nyt onneksi olen saanut töitä ja pääsen kiinni yhteiskuntaan enkä tunne oloani enää niin turistiksi, hankin rahaa ja voin alkaa tehdä normaaleja asioita, kuten aloittaa taas käymään ratsastustunneilla, liittyä kuntosalille ja joka pennosta ei aina tarvitse laskea tuskanhiki otsalla.

Rakastan tätä luontoa ja ilmastoa. En malta olla ihailematta ympärillämme asuvia papukaijoja ja joka kerta kun näemme villidelfiinejä rannalla, hypin tasajalkaa ja hihkun riemusta kuin pieni lapsi. On ihanaa lähteä ovesta ulos vain sujauttamalla kengät jalkoihin. On ihanaa, kun täällä ei tarvitse suunnitella kahta viikkoa etukäteen, koska voisi kokoontua ystäväporukalla yhteen grillailemaan ja tsillailemaan. Elämä on mutkattomampaa ja sosiaalisempaa. Aurinko on paistanut lähes jokaisena päivänä. Tähän mennessä täällä olomme aikana on ollut kolme sadepäivää, jolloin on satanut koko päivän ja ollut harmaata. Lisäksi mukaan mahtuu muutama pilvinen päivä ilman sadetta, mutta muut päivät ovatkin olleet joko enemmän tai vähemmän aurinkoisia.

Mainitsin, että Länsi-Australia on junttila. Täällä kuulemma ollaan n. 10v jäljessä itärannikkoa ja sen kyllä huomaan. Esimerkiksi meille on tuottanut vaikeuksia kotimme sisustaminen meidän makuumme. Täkäläiset pitävät kamalista muhkeista vihreistä, sinisistä yms sohvaryhmistä, tummista puuhuonekaluista, joista on modernisuus kaukana. Kokolattiamatto on edelleen hitti sekä kotona, että kuntosalilla (en vaan tajua...). Onneksi Perthissä on IKEA!!! Niin tylsää kuin se onkin sisustaa koti Ikealla, niin näistä vaihtoehdoista se on ehdottomasti paras ja halvin ratkaisu. 

Hedelmissä ei ole kovin paljon variaatiota, koska tänne toiselle puolelle maata (vähän kuin Espanjasta Suomeen) on kallista kuljetella eksoottisempia hedelmiä. Niitä saa Queenslandista niin montaa sorttia, etten osaa edes arvata! Tänne ei ole vielä rantautuneet luomutuotteet yhtä suuressa määrin kuin itään ja kaikinpuolin kaikki on kalliimpaa - talot, ruoka, sähkö (tasan yksi sähköyhtiö, joten kilpailua ei ole) yms. Tosin on ne palkatkin täällä paremmat, kun vaan pääsisi sellaisiin hommiin, joista maksetaan sitä Länsi-Australialaista palkkaa. Eli toisinsanoen se on ne kaivokset...

Emme ole jäämässä länteen. Tulimme tänne viisumin pakottamien ehtojen takia ja olemme koko ajan olleet sitä mieltä, että haluamme Brisbaneen tai jonnekin lähettyville. Rakastamme Queenslandin vehreää luontoa ja muutenkin itärannikko tarjoaa paljon enemmän mahdollisuuksia harrastuksien ja töitten suhteen. Pystymmekö sopeutua Australiaan niin kauan, kun asumme täällä lännessä, jonne olemme tietoisesti tulleet vain käymään? Jaa-a. Toivotaan.

Täällä asuessa nautin meren läheisyydestä. Näin lähellä rantaa emme Brisbanen alueella pysty asumaan. Otamme myös kaikki irti näistä maisemista ja pyrimme tutkimaan ympäristöämme rahkeiden mukaan, nyt kun täällä olemme. Länsi-Australia on vaan niin perkuleen iso pläntti, ettei sen tutkimiseen taida edes ne kaksi vuotta riittää, mitä näillä nurkilla on asuttava. Mutta ainakin jotain :)

Eräs hyvä ja rakas ystäväni Suomesta diagnosoi minulle kulttuurishokin, kun kerroin näistä tuntemuksista. Niinpä joo. Eipä tullut edes mieleen. Hänen mukaansa yleensä ensin tulee kuherruskuukausi ja sen jälkeen ärsyttää kaikki vessanpöntönnappia myöten ja on kova koti-ikävä. Tästä toipuminen, ei vessanpöntönnapista, vaan kulttuurishokista toipumiseen menee kuukausia, mutta sen jälkeen asiat tasoittuvat ja elämä alkaa rullaamaan normaalisti. Sitten kun olen selvinnyt shokista, niin kokisin saman kulttuurishokin palatessani Suomeen. Ja kulttuurishokki tulee ihan kaikille uuteen maahan muuttaville. Eli näin. Nyt vain sitten toipumisiin. Siihen auttaa ohi lentävät papukaijat, kadulla moikkailevat hyväntuuliset ihmiset ja alpakat työmatkan varrella :)

Ajamisesta väärällä puolella.

Meillä on ollut auto nyt reilun kuukauden verran. Vasemmalla puolella ajaminen ei ole sen kummempaa kuin oikeallakaan reunalla. Sitävastoin täällä on joitain poikkeuksia liikennesäännöissä.

Ensinnäkin suurin asia, mikä häiritsee on se, ettei valoja ole pakko pitää päiväsaikaan päällä. Ilman valoja vastaantulevaa autoa on paljon hankalampi havaita kauempaa (ja joskus lähempääkin) ja enpä ihmettele vaikka täällä sen takia tapahtuisi kolareitakin. Jotkut pitävät valoja päivällä, mutta arviolta 2/3 pistää menemään pimeänä. Pitäiskö kirjoittaa liikenneministerille? 

Edit: Tein tutkimusta työmatkalla. Laskin vastaantulevien autojen valoja ja sainkin aika yllättävän tuloksen. Otanta on yhteensä 60 autoa, joista 61,7%:lla oli valot päällä! Täytynee tehdä vielä pari rinnakkaista mittausta (ammattihuumoria ;) ), jotta saan luotettavan tuloksen :P Tietty sitten pitäisi testailla vielä muilla teillä ja tämähän on vain otanta Länsi-Australiasta pieneltä lämpäreeltä. Minussako analyytikon vikaa? Ei kai.

Kun täällä on ohituskaista, joita siis Suomessakin on monilla teillä, ei kaistan loppuessa väistäkään ohituskaistalla oleva auto, vaan pääaulaa menevä auto on väistämisvelvollinen. Ohituskaista ei onneksi lopu kuin seinään, vaan tie kapenee hiljalleen, joten tarvittaessa kolmekin autoa mahtuu rinnakkain tiukan paikan tullen. Myös motareille liittyviä autoja täytyy pääkaistaa suhaavan väistää. Itse pidän silmäni auki jokaisessa tuollaisessa kohdassa, olin sitten väistämisvelvollinen tai en.

Täällä rapsahtaa ylinopeussakot jo 5km/h ylittävästä nopeudesta. Tienvarsikamerat eivät ole näkyvillä kuten Suomessa, vaan ne on kätketty jonnekin pusikoihin. Yhtäkään en ole näynyt, mutta niitä on kuulemma paljon ja myöskin kaupunkialueelle niitä on viljelty. Täällä lännessä ihmiset pääsääntöisesti ajavat hyvin tarkasti rajoitusten mukaan ja jos posottelen menemään 110km/h (mittari siis tasan tuon verran), joka on aika normi nopeus isoimmilla teillä, ei välimatka edelliseen kasva eikä pienene. Samoin perässänuuskijat ovat selvästi harvinaisempaa rotua kuin Suomessa.

Täällä Bunburyssa olen ihmetellyt kaupunkialueella vasemmalle kääntyvää luiskaa ja sen suunnittelua. Monesti niissä on vain kolmio, jolloin väistetään kaikkia mahdollisia, mutta valoja ei ole. No siis ihan normaalia tuo, mutta se, että pääseekö kääntyvälle ladulle vai ei, niin se on eri asia. Jos suoraan menevällä kaistalla on jonossa pari autoa, niin vasemmalle kääntyvä ei enää mahdu puikkelehtimaan kääntyvälle kaistalle, koska edellä oleva auto tukkii väylän. Eli kääntyvä luiska on siis liian lyhyt. Mitään mammuttiruuhkia tällä kylällä ei vielä ole näkynyt, joten ei valoissa tarvitse kauan vanheta kuitenkaan tuossakaan tapauksessa.

Tällainen kyltti on ihan normaalia nähdä tienvarrella.

Täällä varoitellaan tienvarsilla kyltein, että "Ajathan varovasti, haluamme nähdä sinut uudestaan!" Tai: "Oletko hereillä? Bunbury välittää sinusta." Tietöitten jälkeen toivotellaan turvallista matkaa ja kiitellään kärsivällisyydestä.


Kirjoittelen lisää huomioita myöhemmin, kunhan autonmittariin tulee lisää kilometrejä ja huomaan poikkeuksia enemmän.

Kiinni arjen aherrukseen ja ärsytyksiä.

En ehtinyt potkujen jälkeen lomailla kuin 1,5 viikkoa, kun sain töitä! Ja tällä kertaa ihan oman alan töitä pienestä maito-jugurtti-mehu tehtaasta tästä lähettyviltä. Paikka on 50km kotoa, joten siinä mielessä ei aivan ideaali tapaus, mutta ainakin se on nyt oman alan työtä ja askel taas eteenpäin. Hyvin hankalalta on tuntunut saada oman alan töitä ilman Australian kokemusta kyseiseltä alalta, joten tämä työpaikka toivonmukaan on steppilautani.

Sain puhelinsoiton kyseisestä paikasta tiistaina ja menin haastatteluun keskiviikko aamuna. Vielä samana iltapäivänä minulle soitettiin, että voit aloittaa maanantaina jos haluat. No toki haluan!! Seuraavana päivänä eli torstaina minua pyydettiin myös erääseen toiseen paikkaan haastatteluun ja melkein harmitti sanoa, että sain jo töitä. Se toinen paikka olisi ollut hevoskasvajan luona tallityöntekijänä ja siihen olisi sisältynyt muitakin farmitöitä. Toki ne hevosetkin olisivat olleet mukavia työkavereita, mutta se olisi taas ollut fyysistä ulkotyötä huonolla palkalla eikä olisi edistänyt uraani omalla alallani. Eli hyvä näin, sitten kuitenkin.

Nyt kun sain töitä, menin heti kättelyssä ostamaan itselleni ratsastuskypärän ja chapsit. Housut ja kengät raahasin mukanani, joten enää puuttuu raippa ja turvaliivi. Mutta mistä löytyisi talli, minne mennä ratsastamaan? Jaa-a. 

Ärsytyksen aihe numero 1: Nettisivut

Aussit ovat kehnoja tekemään nettisivuja ja tietoa ei internetistä meinaa löytää vaikka kuinka etsisi ja kaivaisi. Suomessa jokaisella pikkufirmallakin on nettisivut ja yhteystiedot löytyvät todella helposti. Vietin tänään aamulla ihan jonkin verran aikaa etsiessäni talleja, mutta ei niitä vain löydy. Joko niitä ei ole, tai sitten talleilla ei vaan ole sivuja. Miten kummassa ne kuvittelevat saavan uusia asiakkaita, kun tietoa ei ole missään saatavilla? Toiminee siis puskaradiolla. Yhden tallin löysin jo Suomessa ollessamme ja näillä näkyminen näyttäisi olevan ainut mahdollisuus. Tämäkin on 25km kotoa eli ei ihan äärellään ole. Voi kun saisikin asua edes Perthissä, niin olisi vähän enemmän vaihtoehtoja.

2. Kuntosalit

Olemme käyneet tutustumassa Bunburyn kuntosaleihin, koska niihin on kätevästi saanut 1-2 viikon ilmaisen tutustumisjakson. Ensimmäisellä salilla oli pelkkä sali ja se on auki 24/7 ja siitä syystä aika kallis. Siisti se kyllä oli. Toinen oli aivan järkyttävä ilmeisestikin vähän vanhemmille naisille suunnattu laihdutuskeskus, jossa piti mennä laitteesta toiseen tietyssä järjestyksessä ja laitteet olivat (huonoja) ilmanpainelaitteita. Ei menty toista kertaa. Kolmas oli iso kuntokeskus, jossa on myös pitkä uima-allas ja jopa sauna. Sali oli siisti ja lämmittelylaitteet olivat tuliterät. Jumppia löytyi mukavasti joka lähtöön, mutta miinuksena on pukuhuoneitten puute. Salilla ei ole kunnollista säilytystilaa, eikä varsinkaan pukukaappeja. Vaatteet vaihdetaan tyyliin vessassa tai tullaan jumpalle suoraan sporttivaatteissa. Ryhmäliikuntasalissa on kokolattiamatto, joka on ensinnäkin erittäin epähygieeninen, eikä se luista yhtään jalan alla eli pinnassa on liikaa kitkaa. Ok, ei se liukaskaan ole kuten puulattia joskus voi olla. Lisäksi jumppasalissa ei ollut kuin pari hassua peiliä sivussa ja minä tykkäisin ihailla itseäni etupeilistä jumpatessani ;) Tällä viikolla ollaan käytä sellaisella salilla, jossa salin puolella on rikkinäiset kokolattiamatot, huono ilmastointi (vai ei lainkaan??) ja ihana aromikas hienhaju leijuu ympärillä. Laitteet on vanhoja ja paikka ei todellakaan motivoi mennä kuntosalille. Ryhmäliikuntasalissa on jälleen kerran se ihana kokolattiamatto ja tämä vieläpä jotenkin kummassa joustaa jalan alla, joten pomppiminen on entistäkin raskaampaa. Plussana se, että ryhmäliikuntasalissa on koko seinän peittävät peilit sekä edessä että toisella sivulla. Niin ja pukuhuoneita ei ole tuollakaan...

Vielä on yksi sali jäljellä jonne voidaan mennä testaamaan. Se on Eatonissa eli 10km päässä meiltä ns. eri kunnassa. Kuvien perusteella seillä on ryhmäliikuntasalissa parkettilattia!! Edistyksellistä! Peilit näyttävät olevan sivuseinällä, mutta ei edessä. Miinus. Mutta ehkä puulattia kuittaa peilien puutteen :) Sitten jos sieltä vielä löytyisi pukuhuoneetkin...Mutta sen näkee sitten kun mennään sinne tutustumaan.

3. Pyykkien kuivaus syksyllä ja talvella

Täällä on nyt ollut todella kosteat kelit ja ei mitenkään ihanteellinen keli pyykinpesijälle. Puhtaat pyykit alkavat kuivaessaan haista ummehtuneelta, koska kuivavat niin hitaasti. Mitähän se on sitten talvella, kun sataa vielä enemmän...Kuivuria meillä ei ole eikä ennen itään muuttoa sellaista ole järkeä hankkiakaan. Muutenkaan ei olla järin innoissamme kuivurista, koska sähkö on täällä todella kallista (siinäpä yksi ärsytys mukaan listaan). Mutta voi olla, että kuivuri on pakko ostaa viimeistään Queenslandissä, koska siellä ilmankosteus on aina aika korkea, joten pyykit ei kuivune senkään vertaa.

Vaikka moni asia onkin ärsyttänyt, niin täytyy sanoa, että kyllä tuo luonto kuittaa aika paljon. Eilen kävimme merenrannassa kävelemässä ja näimme kolme delfiiniä!! Hypin tasajalkaa ja hihkuin innosta! Ilta oli todella kaunis ja auringonlaskiessa maisema oli utuinen ja yksinkertaisesti kaunis. En oikein vieläkään pysty uskomaan, että oikeasti elän ja asun tällaisissa maisemissa...

 

Kyläilemässä.

Meidät kutsuttiin synttärijuhlille Mandurahiin. Samalla pääsimme tekemään tupatarkastuksen Deanin ja Timothyn uuteen kotiin, jota remppailevat tällä hetkellä parempaan kuosiin. Synttärit koostuivat leppoisasta grillailusta PMMP:n ja muitten suomalaisten poppareitten säestyksellä (Dean on suomipoppifani!!) ja myöhemmin kävelimme parin minuutin matkan rantaan hengailemaan ja katsomaan auringonlaskua.

Deanin ja Timin terassilta. Ei paha!

Dean.

Tim.

Maiju.

Kotikylällä.

Ostettiin joku aika sitten pyörät ja enpä ole noin hyvää pyörää koskaan omistanutkaan ennen! Ohuet renkaat vaan ei ole se paras valinta näille pyöräteille, jotka on rakennettu betonilaatoista, mutta maastopyörää en enää halunnut. Eräänä iltana kävimme merenrantamaisemissa pyöräilemässä auringonlaskun aikaan. Nousimme kukkulalle ja siellä kiipesimme näköalatorniin ihastelemaan kaupungin maisemia. Kukkulalla on toinen toistaan hienompia taloja ja selvästikään ei meidän tulotasolla siellä koskaan asuttaisi...

Majakka.

Meidän meri.

Meidän kaupunki.

Kolea ja pimeä syksy?

Virallisesti syksy alkoi 1.3. eli elämme jo toista syyskuukautta. Vaikea tätä on syksyksi mieltää, kun päivälämpötilat hipovat edelleen kolmeakymmentä ja aurinko senkuin mollottaa. Toki illat ja yöt ovat viileämpiä, mutta viimeiset pari viikkoa olemme nauttineet varsin mukavista keleistä ja öisinkin on kämppä pysynyt lämpimänä. Erästä toista bloggeria matkiakseni: talot ovat täällä kuin telttoja. Lähinnä sateen- ja tuulensuojia. Ja kuinka tämä eristämätön lautahökkyrä muuta voisi ollakaan, kun lattioistakin paistaa päivä läpi...Parempaa asuntoa odotellessa...

Keleistä vielä. Maaliskuun jälkimmäinen puolisko muistutti jo vähän syksyä. Parina päivänä satoi läpi päivän ja alimmillaan yölämpötila oli +6,3C eli melkoisen rapsakka keli. Aamun  +9C toi mieleen Suomen syyskuun aamun auringon hieman lämmittäessä. Klo 10 tosin sai jo työmaalla riisua uloimpia kerroksia pois, kun lämpötila alkoi nousemaan.

Tältä näyttää viikon ennuste tällä hetkellä. Ei tuo vielä kovin syksyiseltä vaikuta, mutta sentään vesisadettakin luvataan. Katsotaan sataako se sitten kuitenkaan. Monesti lupaavat sadetta, mutta eivät sitten kuitenkaan sitä anna.

Säitten armoilla ei enää ole pakko olla jos ei tahdo. Saatiin nimittäin potkut. Pääsiäistä edeltävänä torstaina mainitsin, että selkä on vähän kipeänä ja Annu myös oli sanonut, että voisiko töitä suunnitella siten, ettei joka päivä olisi fyysisesti näin rankka, vaan välissä olisi kevyempää tekemistä. Työtehtävät siis olivat kyseisellä viikolla sementintekoa, tiilen latomista kottareihin ja sieltä pois, hiekan haravointia uudelle nurmokolle alustaksi, hiekan mättämistä kottareihin, rikkaruohojen kitkemistä kumpareesta jne. Kaikki työtehtävät olivat selälle todella rankkoja, vaikka se näin lukien saattaakin tuntua ihan peace of cake. Pääsiäinen meni lähinnä kumarassa kävellessä ja valittaessa. Tiistaina menimme työmaalle ja otin tietoisesti hieman lungimmin, koska ei tehnyt mieli lisää itseään saada jumiin. Molemmilla meillä alkoi vähän käyrä nousta, koska töitä ei organisoitu millään tavalla vaikka olimme sitä pyytäneet vielä tiistai-aamuna uudelleen. Ukot itse kaivoivat kuoppaa pienellä kaivurilla ja mittailivat kuoppien paikkoja mittanauhalla ja meidät laitettiin surutta lapionvarteen. Että ei ihan tasan mennyt...

Keskiviikkoaamuna ajettiin työmaalle 50km ja sinne päästyämme soi Annun puhelin. Pomo soitti Annulle, että meiltä molemmilta loppui työt, koska hommat muuttuisivat vain raskaammiksi. Puutarhurin homma ei yleensä ole noin raskasta siinä vaiheessa, kun se on ylläpitoa, mutta nyt tämä oli uuden tekemistä ja siksi paljon rankempaa. Kuulemma on nyt enemmän miesten hommaa ja pomo oli huolissaan meidän jaksamisesta. Ehkä myöhemmin, kun se on enemmän ylläpitoa, voisi taas olla töitä. Näinköhän...

Niin ja siis miksi pomo soitti Annulle? Oli sanonut, että hänelle on helpompi selittää. Joo no myönnetään, Annulla on parempi englanti kuin mulla, mutta olisi se nyt vähintä mitä voi pyytää, että henkilökohtaisesti ne potkut annettaisiin. Jos ei viitsi naamatusten, niin sitten edes sen verran puhelimessa puhuisi asianomaisenkin kanssa, että kiitos mutta tää oli nyt tässä. Laitoin hetken päästä tekstiviestin, että ymmärrän pointin ja olin itsekin miettinyt, ettei ole järkeä itseään hajoittaa ja tulen mielelläni ajamaan nurtsia yms kevyempää sitten kun sitä hommaa on. Lisäksi kysyin voinko hänet laittaa suosittelijaksi CV:hen. Sain vastauksen: "Yes feel free." Siinä kaikki. Ei pahoitteluja, ei kiitosta tehdystä työstä ei mitään. Hieman jäi paska maku suuhun ja vielä on suurinosa palkastakin saamatta. 

Että näin hyvin on työputki täällä Ausseissa alkanut. Ensin luvataan paikka talleilta ja soitetaan päivää ennen kun pitäisi aloittaa, että no älä vaivaudu tulemaan ja toisesta työpaikasta annetaan potkut välikäden kautta. Sylettää nämä pikkufirmat, jotka pelaavat näköjään ihan omaa peliään.

Parasta entisessä työpaikassani olivat nämä naapuritontin varsat.

Olen hakenut kymmeniä työpaikkoja, joista suurinosa on ollut labrapaikkoja. Mihinkään labraan vaan ei tunnu pääsevän, ellei ole alalta kokemusta Australiassa. No kuinkas sitä kokemusta saan, jos kukaan ei edes anna mahdollisuutta? Kokemusta Suomesta löytyy 9v ja hyvinkin laajakirjoisesti, mutta ei. Kokeilen seuraavaksi taktiikkaa, että pyydän päästä muutamaksi viikoksi palkattomaan harjoitteluun, mikä sinällään tuntuu naurettavalta, koska olen oikeasta hyvä työssäni. Mutta jos se on ainut keino päästä OIKEISIIN töihin, niin sit mennään sitä kautta. Tosin ensimmäinen paikka josta harjoittelupaikkaa kysyin, ei edes vastannut kysymykseeni...

Eloa tässä maassa on nyt kertynyt 2,5kk ja sopeutumista haittaa työnsaanninvaikeus ja kompastelut työnantajien kanssa. En usko, että kunnon sopeutuminen pääsee edes tapahtumaan ennen kuin on työelämässä kiinni. Tässä olisi aikaa vaikka opiskella ja käydä kursseja, mutta koska ei ole palkkatuloja, ei ole varaa kursseihinkaan. Kaikki koulutus täällä maksaa.

Labratöitten lisäksi olen hakenut puutarhurin, siivoojan ja tallityöntekijän paikkoja ja jopa koiranpesijän pestiäkin hain. Tallityöstä soiteltiin viime viikolla ja kuulen varmaankin alkuviikosta lisää. Kuullosti hyvältä, mutta vaatisi muuttoa 80km tästä etelään. Mutta katsotaan. Jos kokopäivätyön saaminen vaatii muuttoa, niin sitten muutetaan. Hieman kun on allekirjoittaneella paineita työnsaannin suhteen. Se on minusta kiinni, jäämmekö tänne pysyvästi vai emme...Vaadittavasti 12kk työskentelystä puuttuu vielä 11,5kk...