Ilman satulaa, ilman suitsia.

Pääsin ennen joulua käymään Apple Tree Ranchella ratsastamassa, eli samalla tilalla, jossa kävin opiskelemassa natural horsemanshippiä. Kati pyysi meidät ensin mökkeröön sisälle ja kyseli onko joku tietty heppa ollut mielessä. No mulla tietenkin oli Jodie :) Lähdettiin siitä aika pian kentälle ja Kati kävi yhden hevosen kerrallaan meille. Meitä oli siis paikalla kolme ja aluksi vain oltiin hevosten kanssa ja tehtiin taas tuttavuutta. Sanoin, että näinköhän Jodie enää minua muistaisi, mutta Kati sanoi, että hämmästyisit miten hyvä muista näillä on. 

Meillä lähtikin heti synkkaamaan Jodien kanssa ja connection löytyi samantien. Kati sanoi myöhemmin, että joillan hevosilla ja ihmisillä vaan mätsää heti ja ilmeisesti meillä mätsäsi. Nyt oli vielä helpompi tehdä Jodien kanssa maastakäsittelyharjoituksia kuin viimeksi, ja se oli todella läsnä. Seurasi jokaista liikettäni ja kulki perässä kuin koira :)

Kati kysyi jossain vaiheessa, haluaisinko nousta selkään ja olin ollut jo pidemmän aikaa valmis. Kati talutti Jodien korokkeen viereen ja ilman, että hän piti hevosta mitenkään kiinni, liu'uin selkään. Tässä vaiheessa hevonen olisi saanut lähteä pois, jos olisi halunnut. Hevosella ei siis ollut satulaa ja suitsien tilalla oli naruriimu ja köysi, joka oli solmittu riimuun. Köyttä pidettiin koko ajan löysällä ja kädet samalla etäisyydellä toisistaan, kuin mitä hevosen leveys.

Kuva Apple Tree Ranchen sivuilta.

Aluksi Kati käveli vierellä ja neuvoi miten hevosta ohjaan. Ensinnäkin liikkeellelähtö: ensin vain ajatellaan liikkeellelähtöä. Yleensä hevonen jo tässä vaiheessa liikkuu, koska ihminen vaistomaisesti kallistuu eteenpäin, kun ajattelee liikkeellelähtöä. Jos hevonen ei liiku, seuraavaksi vierään kädet eteen, jolloin painopiste siirtyy eteenpäin. Jos tämäkään ei toimi, maiskautetaan kerran. Ja jos vieläkin hevonen seisoo paikallaan, kosketetaan pohkeilla. Ja totesin itse, että hyvin pieni hipaisu pohkeilla riitti. Herkkä heppa!

Kääntyminen tapahtui katseen kääntämisellä. Jos tämä ei saanut heppaa kääntymään, voi kääntyvään suuntaan näyttää kädellä eli viedään kättä sivulle, mutta ei vedetä köydestä. Jos tarvitsee lisäapua, niin ulkopohkeella voi vähän avittaa, mutta sisäpohje pidetään irti hevosesta, että hevosella on tilaa kääntyä.

Pysähtyminen ideaalitilanteessa tapahtuu painoavuilla. Tätä on vaikeampi selittää, mutta  vedetään napaa sisään ja vähän kuin istutaan takataskujen päälle. Jos heppa ei tästä pysähtynyt, seuraava askel oli sanoa "wouuu" ja kolmas aste oli vetää hieman köydestä.

Aluksi selässä tuntui vähän holtittomalta olla ja jännitin. Kun on tottunut, että käsissä on ohjat ja kontrolli hevoseen, niin nyt tuntui, että sitä ei niin paljon ollut. Pikkuhiljaa aloin kuitenkin rentoutua ja luottaa hevoseen ja siihen, että se ei tee mitään tyhmää ja odottamatonta. Jossain vaiheessa Kati kysyi haluanko kokeilla peruuttamista. Sekin tehtiin ihan eri tavalla, kuin perinteisessä kouluratsastuksessa. Siirsin jalkoja hieman eteen ja pumppasin hevosen lapoja Katin sanoin, al dente -jaloilla. Avuksi voi nostaa käsiä hieman ylöspäin. Tämä on samalla kokoavaa ja Jodie olikin ensin mietteliäs, että haluanko peruuttaa vai koota. Se otti muutaman varovaisen askeleen taaksepäin ja kiitin rapsutuksilla. Harjoittelimme tätä ja parin yrityksen jälkeen se peruutti oikein luottavaisesti ja tyytyväisenä pää alhaalla.

Kysyin Katilta saisinko ravata ja sain luvan. Raviin siirrytään ajattelemalla ravia ja jos se ei toimi, viedään kädet taas eteen. Kolmas aste oli maiskauttaa kaksi kertaa ja se viimeinen porras oli antaa hieman pohjetta. Jodie ravasi maiskautuksesta ja myöhemmin käsien eteenviemisestä. Ravasin ensin pieniä pätkin ja testasin saanko hevosen myös pysähtymään. Liikkeellehän sen aina saa, mutta pysähtyminen on myös hyvä hallita ;) Jodien ravi oli äärimmäisen pehmeää ja miellyttävää! Siellä oli todella helppo olla ja kertaakaan ei tullut olo, että tippuisin. Tällä kertaa ei kovempaa menty. Tällä tilalla asiat etenevät hitaasti ja jos olisin jäämässä Suomeen, varmaankin haluaisin käydä ratsastelemassa säännöllisemmin, ehkä kerran kuussa ja katsoa miten asiat etenee.

Kävimme vielä jälkipuinnit glögit lämmikkeinä ja sanoin, että olisi hienoa jos voisi luoda hevoseen sellaisen luottamussuhteen, että voisi vedellä pellolla kiitolaukkaa ilman satulaa ja suitsia. Näitä tällaisia videoita kun olen ihaillen katsellut netistä. Kati sanoi, että mulla ja Jodiella ei varmaan menisi pitkäänkään luoda hyvä suhde. Meillä kun natsasi niin hyvin yksiin :)

Vaikka sormet paleltuivatkin, niin tästä käynnistä jäi ihana ja rauhallinen fiilis. Toivottavasti löytäisin jotain vastaavaa sitten sieltä Downunder. Perinteisen kouluratsastuksen lisäksi minua vetoaa tämä tällainen pehmeä ja luonnollinen hevosen kanssa oleminen ja tekeminen.

LOMA!

Kauan ja hartaasti odotettu loma koitti viimein. Olen ollut ihan älyttömän väsynyt ja päässä on miljoona hoidettavaa asiaa, joten loma tulee enemmän kuin tarpeeseen. Huomenna lennän kotiinkotiin Itä-Suomeen ja vietän siellä reilut kaksi viikkoa. Sen jälkeen onkin enää viikko töitä!

Rauhallista joulua kaikille!

Ensimmäinen koti Australiassa.

Meillä kävi aika hyvä flaksi. Facebookin ryhmän kautta tiesin, että Bunburyssa asustelee yksi suomalainen nainen. Laitoin hänelle viestiä, josko olisi vinkkiä minne kannattaisi aluksi majoittua, ennen kuin löydetään oma asunto (vuokra). No tämä ihminen ystävällisesti vinkkasi eräälle ystävälleen ja nyt meillä on huone varattuna kommuunitalosta. Se on omakotitalo RANNALLA. Vain tien ylitys, niin biitsi on siinä. Aika hienoa ;) Vuokra on todella kohtuullinen ja oltaisiin kämäisestä motellista maksettu kolme kertaa enemmän. Näin ne asiat vaan lutviutuu.

Lento on 23.1. klo 8.05 Milanon ja Hong Kongin kautta. Kissat lähtevät matkaan kaksi päivää ennen meitä. Ensimmäiset neljä yötä ollaan Perthissä fiilistelemässä neljän vuoden takaista reissuamme. Eletään varmaan ne ensimmäset päivät mangoilla! 28.1. suuntaamme Bunburyyn ja alamme tutustua uuteen kotikaupunkiimme.

Olemme jo nyt katselleet ja kyselleet asuntoa, mutta saattaa olla, että asunnonsaaminen järjestyy helpommin sitten perillä. Kuvista ei kuitenkaan saa realistista kuvaa.

Selasin viikonloppuna erästä työpaikkasivustoa ja huvikseen sunnuntaina laitoin CV:ni ja pienen kertomuksen itsestäni erääseen paikkaan. Kyseessä on 36:n hevosen talli 15min Bunburysta etelään. Ajattelin, ettei sieltä mitään kuulu, mutta kas! Tänä aamuna oli odottamassa maili, jossa kerrottiin paikasta enemmän ja kysyttiin, koskas voisin mennä heitä tapaamaan! Uskomatonta!

Meidän ensimmäinen koti on suunnilleen tuossa B:n kohdalla. Mitäs pidätte sijainnista? ;)

Natural horsemaship

Olin viikko sitten viikonloppuna yhden päivän kurssilla Siuntiossa Apple Tree Ranchella. Kahvikupposen ja pullan äärellä kävimme ensin teoriaa hevosen laumakäyttäymisestä ja hevosen oppimisesta. Aihe kuullosti mielenkiintoiselta ja omistaja/kurssinpitäjä Kati tiesi mistä puhui ja korvat tötteröillä kuuntelimme hänen kertomuksiaan.

Tilalla asustelee viisi appaloosa hevosta, joista yksi on 5kk ikäinen varsa ja vanhin rouva on 26-vuotias. Lisäksi tilalle on vähän vahingossa tulleet myös suomenhevonen sekä poni. Hevoset asustelevat pihatossa, eli niillä on vapaa pääsy sisälle ja ulos ja aina heinää tarjolla. Hevosten kanssa sulassa sovussa elelee myös neljä lammasta, joista yksi oli nimeltään Marilyn :) Tilalla on myös kanoja. Toiset olivat ihan tavallisia kanoja, joita olemme eniten tottuneet näkemään ja toiset olivat ruskeansävyisiä ja niillä oli höyhenet kintuissakin. Jöötä piti komea kukko. Myös pari koiraa viiletti jaloissa ja teoriatunnilla seuranamme oli maailman hellyydenkipein kissa.

Teorian jälkeen siirryimme ulos. Kipusimme kentän laidalle katsomoon, joka oli vähän ratsastuskenttää korkeammalla. Kati avasi pihattotarhan veräjän ja ensin paikalle saapui mustanruunikko johtajatamma ja pian perästä tulivat poni sekä voikko tamma (voikko on väri, sellainen vaaleankeltainen). Ensin hepat vähän nuuskuttelivat ja piehtaroivat ja sitten alkoi ralli. Porukka pisti menemään sata lasissa ja hyppivät välillä takajaloilleen ja välillä vetivät pukkilaukkaa. Tamma ja varsa liittyivät myös seuraan, mutta vanhus ja suokki pysyttelivät tarhassa. Ei nyt tänään hotsittanut :)

Pikkuhiljaa heposet rauhoittuivat ja alkoivat katselemaan meitä. Poni ja varsa tulivat lähelle, mutta muut pysyttelivät kauempana. Tarkoitus oli antaa hevosten valita itselleen pari. Voikko, eli se vaalea tamma, Jody nimeltään on vähän ujompi porukassa. Se katseli meitä jonkin aikaa muutaman metrin päästä ja sen jälkeen lähti tulemaan katsomoa kohti. Se tuli suoraan minun luokseni, nuuhkaisi ja lähti pois. Se selvästikin valitsi minut :)

Naruriimu. Kuva Google.

Aloittelimme parivalinnan niin, että yksi kerrassaan meni lauman sekaan Kati mukanaan ja jos joku heppa tuli luo ja kosketti, sai sitä rapsutella takaisin. Itse en päässyt lauman sekaan, koska Jody päätti, että nyt voitaisiin jo ryhtyä hommiin. Se otti katsomosta nipun naruriimuja (tuolla tilalla ei käytetä normaaliriimuja) ja pudotti ne maahan. Vähän aikaa Jody mutusteli riimuja ja sen jälkeen nosti pari takaisin ylös korokkeelle. Se alkoi leikkimään vihreän riimun kanssa ja Kati tuli paikalle ja sanoi, että Jody haluaakin näköjään jo töihin ja valitsipa se juuri sen oman riimunsa vieläpä. Riimu laitettiin hevoselle päähän ja naru jatkoksi. Kati kysyi, haluisinko minä tulla Jodyn luo. No eipä tarvinnut kahta kertaa pyytää :) Ensin seisoskelin hevosen vierellä ja annoin sen vaan tutustua itseeni. Se haisteli minua kasvoista ja sen jälkeen halasi. Joo kyllä, sitä se tuntui tekevän :D Päällään siis likisti minua. Kati pyysi minua lähteä kävelemään Jodyn kanssa. Lähdin, mutta hevonenpa ei seurannutkaan. Rapsuttelin sitä ja kokeilin uudelleen. Ei vieläkään. Taas rapsuttelua ja lisää tutustumista, mutta ei Jody vieläkään halunnut kävellä minun kanssa. Seuraavaksi maiskautin. Ei liikettä. Kolmas kohta oli, että kiristin narua ja vain odotin. Odotin... Hetken päästä hevonen alkoi kallistumaan jo eteenpäin ja sieltä se lähti viimein tulemaan ja löysäsin narun heti palkkioksi.

Tutustumisen jälkeen oli lounastauko tilan omassa kahvilassa, vanhassa isossa navetassa vajaan kilometrin päässä. Meitä odotti takkatuli, kuuma tomaattikeitto, kahvit ja kakut. Lounaalla kävimme läpi, onko kaikilla nyt selvillä minkä hepan kanssa tekee töitä.

Tallustelimme takaisin tilalle ja aloittelimme hevosten kanssa tekemisen ja pari kolme kerrallaan oli yhtä aikaa kentällä. Siellä oli tolppia, puomeja yms maassa, joissa sai pujotella jos tahtoi. Pakko ei ollut tehdä mitään, jos siltä tuntui. Minä keskityin Jodyn kanssa ympyrällä olemiseen. Eli seisoin hevosen vatsan kohdalla varpaat siihen päin. Näytin kädellä liikkeen suunnan. Jos mitään ei tapahtunut maiskautus ja jos ei vieläkään mitään, niin sitten narun toiselle päällä heilautetaan peppua kohti. Ja hevonen kävelee minun ympärillä. Kun astuu hevosen etujalkojan kohdalla, hevonen pysähtyy. Kun ottaa pari askelta taaksepäin, tulee hevonen luo. Tätä olisi mahdollista tehdä ravissa ja laukassakin, mutta tällä kertaa menimme ihan vain käyntiä.

Lopuksi olin rauhallisessa nurkassa Jodyn kanssa tekemässä noita ympyröitä. Sitten hevonen vain pysähtyi ja jäin odottamaan. Herken aikaa se mietiskeli ja tuli sen jälkeen suoraan luokseni, nuuhki kasvoja ja minä rapsutin sitä leuasta. Jodyn alahuuli alkoi lerppumaan ja silmät alkoivat lupsahdella. Sillä selvästikin oli hyvä olla kanssani. Luulen, että se olisi saattanut vaikka nukahtaa, jos aikaa olisi ollut enemmän. Tämä hetki oli mielestäni paras. Tuntui siltä, ettei ollut mitään muuta kuin minä ja hevonen.

Lopuksi vielä menimme sisälle (jossa oli hellyydenkipeä kissa jo odottamassa) ja purimme päivää yhdessä. Kati antoi jokaiselle palautetta. Minulle hän sanoi, että minulla oli hirveän hyvä yhteys hevoseen. Jody kuulemma oli koko ajan täysin kontaktissa kanssa ja tarkkaili minua. Vaikka se välillä katsoi mitä katsomossa tapahtuu, se oli silti hyvin kiinnostunut minusta. Minä taas olin kuulemma läsnä erittäin hyvin (siltä se tuntuikin, koska unohdin ihan kaiken muun ja ympärillä olevan) ja käsittelin hevosta pehmeästi ja kauniisti.

Päivä oli kerrassaan ihana ja antoi todella paljon. Ihanan rauhallista ja päämäärätöntä tekemistä. Ratsastustunneilla tehdään koko ajan ja opettaja vaatii ja suoritetaan yms, niin tämä oli totaalinen vastakohta sille. Sai vain olla hevosen kanssa ja tutustua siihen maastakäsin. Opin natural horsemanshipistä ja hevosen kielestä, sekä opin myös itsestäni jotain :)

Päivästä innostuneina varasimme joulukuulle ratsastustunnin. Tämä ei ole mikään perinteinen tunti, vaan hevosella ei ole satulaa, eikä suitsia. Sillä on päässä naruriimi ja riimusta käsiin tulee köysi. Jos tuolla kävisi enemmän ratsastelemassa, niin seuraava vaihe olisi, että riimu otetaan pois ja hevosen kaulalla on naru jolla ohjataan. Kun se sujuu, voidaan laittaa satula ja suitset, jos tahtoo. Harva kuulemma tahtoo, ehkä yhtään ihmettele! Kati voisi kuulemma erään hevosensa kanssa mennä Elielin aukiolle pelkän tuollaisen kaulassa olevan narun kanssa ja hevosella ei olisi mitään hätää. Siinäpä vähän mietittävää :)

Tässä video, jossa nainen hyppää ilman satulaa pelkkä naru hevosen kaulassa. Ja tuo hevonen on muuten sellainen voikko väriltään :)

Laitan tähän vielä videon Aussi cowboysta Clinton Andersonista ja hänen hevosestaan Mindystä. Siinä on todella kaunista hevosen kanssa työskentelyä. Video on aika pitkä mutta suosittelen katsomaan ainakin 4min kohtaan :) Harmi, että tuo ukkeli on tainnut lähteä Australiasta rapakon taakse :) Olisin muuten hakenut hänelle töihin :D