perjantai 17. lokakuuta 2014

Suomi - osa 4 (tai oikeastaan Viro). Hevossaari

Ystäväni Anne oli varannut touko-kesäkuun vaihteeseen viikonloppuretken Viroon Muhun saarelle. Siellä on paikka nimeltä Tihuse Hobuturismitalu. En ollut paikassa käynyt ennen, mutta ehdottomasti menen sinne uudelleen! Aivan ihana paikka ja niin ihanan rentouttava pieni loma. Tämä oli palkinto minulle pääsykoepänttäyksestä ja kokeista selviämisestä ja meillä oli mielettömän hauskaa ja enpä muista koska olisin yhtä paljon nauranut viimeksi!! Ihanaa laatuaikaa parhaan ystävän kanssa hevosten ympäröimänä kauniissa luonnossa. Mitäpä sitä muuta ihminen voisi pyytää :) Alla miljoona kuvaa hobusista ;)


Pääpirtti



Vauvoja oli paljon :)

Tauko viiden tunnin vaelluksella.

Mun ratsu














Mikä eläin? Hirvi??

perjantai 3. lokakuuta 2014

Suomi - osa 3. Kallio.

Suomireissullani oli eräs missio - osallistua yliopiston pääsykokeisiin. Kokeet olivat 27.5. joten ensimmäiset 10 päivää lomastani (tai no unohdetaan ne pari kolme ensimmäistä) oli pyhitetty viimehetken pänttäilyille. Koska kotia ei Suomessa ole, harrastin sohvasurffailua ystävieni luona ja ennen koetta kaksi majapaikkaani olivat Kalliossa. Pääsinpäs kerrankin kokeilemaan urbaania elämää ja elämäni ensimmäisen kerran "asumaan" Helsingissä.

Kallio on hauska, mielenkiintoinen ja täynnä Suomalaisittain yllättävän avoimia ihmisiä. Mukava kokemus, mutta henk.koht. Kallio ei olisi asuinpaikkana se minun juttu. Liikaa ihmisiä (ihmisen kuselle haisevia puistoja), liikennettä ja liian vähän (ei ollenkaan?) aitoa luontoa. 

Minun Suomivierailuni parhaimmat kelit sattuivat juuri Kalliojaksoon ja pääsykoepäivä koitti hyytävänä. Ja siitähän se ei sitten enää ennen poislähtöäni lämmennytkään. Ja mitä minä tein helteitten ajan? No luin kohtuullisen lämpimässä yksiössä. Jeejee... No se kannatti (tai luulen kyllä, että ne sitä edeltävät kuusi kuukautta pänttäystä kannattivat) ja pääsin sisään ja kirkkaasti pääsinkin.

Nyt moni miettii, että no ettekös te olekaan jäämässä Australiaan. En tiedä. Tätä aihetta voin pohtia vaikka ihan omaan postaukseen joku kerta.

Mutta kuvia Kalliosta. Ihanaa arkkitehtuuria, kivijalkakauppoja ja hippeilyä!

Sinikka-kisu.







Toinen majapaikkani oli korkealla ja maisemat olivat varsin kivat.


Suomi - osa 2. Saaressa.

Ystäväni ja hänen puolisonsa kanssaa lähdimme merelle ja suuntasimme Rövaren -saareen. Olemme aikaisemminkin heidän kanssaan käyneet kyseissä Espoolle kuuluvalla saarella ja sovimme tästä merellisestä reissusta jo hyvän aikaa ennen Suomeen menoani. Virpiä oli hieman jänskättänyt miten kelit passaa, mutta meille sattui kaunis keväinen päivä ja aurinko lämmitteli mukavasti. Saaripäivä oli toinen päivä Suomen lomasta ja nuuhkin havupuita ja ihmettelin sammalmättäitä ja nautin ihan joka solullani Suomen luonnosta. Ihanaa!! Ja niin kaunista. 

Australiassa olen asunut yhteensä (jos 2009 reissaaminen lasketaan) jo yli kaksi vuotta ja ensimmäistäkään käärmettä luonnossa en ole nähnyt tässä myrkyllisten elukoittein luvatussa maassa. Noh Suomessa näin heti sinne mentyäni kaksi käärmettä parin tunnin sisään. Toinen piileskeli kolossa ja keltaisten ohimokoristeitten perusteella oli rantakäärme. Toinen oli ehta musta kyy, jonka Virpi ohitti noin 1,5m päästä ja sitten älähti että hui kamala! Siinä se lötkötteli kaisessa rauhassa auringonpaisteessa, kun me sitä möllötettiin ja kuvailtiin.

Koska en ole yhtä innostunut valokuvaukesta ja kuvien käsittelystä kuin armas puolisoni, on kuvat ihan naturelleja :)



Kippis! Suomelle. Ystäville. Kesälle.













Äiti VAROITUS! Seuraavana on se kärmes ;)



Koululomat. Huoh...

Täällä on juuri menossa koululoma. Australiassa kouluvuosi on jaettu neljään jaksoon ja jokaisen jakson välissä on kahden viikon loma. Koko kaupunki tuntuu menevän sekaisin koululomien aikaan. Kamala hössötys alkaa jo ennen lomien alkua ja kun lomat pamahtavat päälle, on kaikki yhtäkkiä aivan vinksin vonksin, tai ainakin heikun keikun. Mielestäni Suomessa koulujen lomia ei normi-ihminen huomaa yhtä räikeästi kuin täällä. 

Leikkipuistot ovat tupaten täynnä kakaroita ja parkkipaikat täynnä autoja. Ja koska parkkipaikat ovat täynnä (suuria) autoja, on myös lähistön nurmikotkin täynnä autoja, kun sinne parkkikselle ei enää mahdu. Ruuhkaa puistossa. Tänään olin asiakkaan kanssa leikkipuistossa aamupäivällä ja tuntia myöhemmin paikka oli ihan packed up, niin kuin täällä sanotaan. 

Kaupungissa on tarjolla jos jonkinlaista ilmaisohjelmaa. Mm. kauppakeskuksissa saa lapsensa naaman maalauttaa komeaksi, mennä askartelemaan erilaisia asioita ja toki leffateatteri on myös täynnä pientä väkeä. 



Eikö Aussilapsi osaa viihdyttää itse itseään tai leikkiä keskenään toisten lasten kanssa, kun joka päivälle tuntuu olevan pakko aikuisen keksiä ajanvietettä? Jos joku paikallinen äiti tai isä osaa tämän school holidays -härdellin selittää, niin por favor. 

Toinen asia, mitä olen täällä lapsiin liittyen ihmetellyt, on korvien lävistäminen. Niillä pienemmilläkin (jopa vauvalla olen bongannut) on korvissa reijät ja ihan oikeat korvakorut. Tänäänkin n. vuoden ikäisellä killui korvissa söpöt hopearenkaat. Oi miksi??