Madeira 2010

Kävin reilun parin vuoden takaisia kuvia läpi ja järjestykseen (joo hieman viiveellä) ja innostuinpa laittamaan tänne kuvia 2010 helmi-maaliskuun reissustamme Madeiralla. Tekstit kopioin ja hieman muokkasin vanhasta blogistani.

Meidän matka Madeiralle ei alkanut kovin sujuvasti. Heräsimme 2.30 ja kentällä olimme neljän maissa. Tarkastukset sun muut menivät jouhevasti, joten eikun nuokkumaan penkeille ja odottamaan koneeseen pääsyä. Jossain vaiheessa taululle tuli ilmoitus meidän lennon kohdalle, että lisätietoa tulee klo 6.20. No ei ainakaan siis kone kuudelta lähde...Lopulta saimme lisätietoa ja sen mukaan arvioitu lähtöaika on 7.40. Lisää nuokkumista. Konetta alettiin lopulta lastata ja pääsimme paikoillemme. Mitään ei kuitenkaan tapahtunut. Jonkin ajan päästä ilmoitettiin, että Ranskan lennonjohtajien lakon vuoksi olemme joutuneet ottamaan jonotusnumeron, jolla pääsemme vuorollamme Ranskan ilmatilaan. Lähtö viivästyy lisää kaksi tuntia. Olkaa hyvät ja poistukaa koneesta. Aika metkalta kuullostaa, kun koko koneellinen sanoo yhtä aikaa: "Jumalauta..." ;)

Vihdoin ja viimein pääsimme matkaan. Perillä oli pilvinen sää, mutta toki se tuntui Suomen pakkasten jälkeen lämpimältä. Saapumispäivänämme emme muuta jaksaneet, kuin käydä tervetulotilaisuudessa ja ruokakaupassa. Meillä oli huoneistohotelli ja tarkoitus oli itse väsäillä osa ruuista. Nukku-Matti tuli visiitille jo paikallista aikaa kahdeksan maissa ja hyvin kuittasimme univelkoja n. 12h yöunilla.  

Seuraavan päivän keli näytti lupaavalta. Lämmintä tähän aikaan vuodesta Madeiralla ei vielä kovinkaan ole ja varsinkin, kun nyt Euroopassa on ollut niin kylmä talvi. Aurinko kuitekin paistoi ja lähdimme keskustaan päin hissukseen kävelemään. Joimme vastaantulleessa puistossa aamukahvit ja ihastelimme näkymiä. Ihmettelimme kukkasia ja rahapuita, jotka rehottivat suurina pensaina.

 

Kadut ova kuin taidetta.

Madeiralla oli viikko aikaisemmin ollut myrsky ja vuorilta oli tullut kaupunkiin maanvyöryjä. Kuulimme paikanpäällä, että monet ihmiset kuolivat parkkihalleihin, jotka siellä ovat maan alla. Missään Suomessa ei taidettu uutisoida sitä, että kaksi suomalaista poikaa olivat juuri ehtineet ajaa autonsa pihalle hallista, ennen kuin se täyttyi vedellä ja mudalla!

Osa kaduista oli vieläkin suljettuna ja työmiehet ahkerasti raivasivat tuhojen jälkiä. Keskustassa olevat kanavat (jotka on useita metriä syviä) olivat tulvineet yli.

Seuraava aamu valkeni auringonpaisteessa ja hyvillä mielin hyppäsimme pikkubussin kyytiin, joka vei meidät läntiselle saarikierrokselle. Ensimmäinen pysähdys oli pienessä kalastajakylässä Câmara de Lobosissa. Rinteissä näimme viljelmiä ja ihmettelimme, että mahtaa paikallisilla olla hyvät reisilihakset, kun punnertavat peltoa ylös ja alas. Näimme valitettavan paljon myös kulkukoiria ja - kissoja.

 

 

Seuraavaksi pysähdyimme Madeiran kuuluisimmalle näköalapaikalle Cabo Girãolle. Pudostusta maahan on 580 m ja tästä sanotaan, että se on toiseksi korkein jyrkänne Euroopassa, mutta wikipedia paljasti, että on olemassa kaksi korkeampaakin. No korkea jokatapauksessa :) Kaukana alhaalla näkyy viljelmiä.

Jatkoimme pohjoissaarelle São Vicente nimiseen paikkaan. Ylimmäisen kuvan tie on yhden auton levyinen. Me ei sinne päästy, koska se on vain kesäisin auki ja toisekseen maanvyöryt olivat tehneet tuhojaan sielläkin.

 

Porto Monizissa on laavakivestä muodostuneita altaita. Meri oli aika villillä tuulella ja saatiin nauttia auringon lisäksi ihanasta meri-ilmasta.

Matka jakui ja suunnattiin kukkuloille keskisaarelle. Täällä meitä odotti ihana pieni levadakävely. Meri näkyi kaukana alhaalla ja vihreitä kukkuloita ja lisää vihreitä kukkuloita.

Levadakävelyn jälkeen suuntasimme takaisin Funchaliin.

Seuraava yö olikin mieleenpainuva. Ensimmäisenä heräsin minä vatsakipuun ja aikani taistelin sängyssä kipua vastaan. Sitten päätin lähteä vessaan, josko viileämpi ilma auttaisi huonoon oloon. No ei auttanut, vaan päivällä syöty lounas tuli ulos. Molemmista päistä....Kohta heräsi Annu ja tuli vessaan ja valitteli huonoa oloa. Sama juttu hänellä. Tätä toistimme n. 10 kertaa molemmat yön aikana. Seitsemännen oksennuskerran jälkeen menimme laskuissa sekaisin...Aamulla uskalsin siemailla ihan vähän vettä ja onneksi se pysyi sisällä. Olo oli todella heikko ja vietimme koko päivän sängyssä nuokkuen. Meillä oli jääkaapissa hedelmiä, mehua ja jugurttia ja pikkuhiljaa lusikallinen kerrallaan saimme jugurttia alas ja vähän hedelmää syötyä. Onneksi tälle päivälle sattui pilvinen sää niin ei harmittanut kovinkaan paljoa sairastaa.

Seuraavana aamuna olo oli jo parempi, mutta ruokahalu ei ollut palannut. Söimme vähän hedelmää, jugurttia ja sämpylän ja odotelimme, että vatsat vähän rauhoittuisivat syömisen jälkeen. Päätimme lähteä keskustaan kävelemään ja hetken mielijohteesta otimme taksin ja ajoimme sillä Monten kylään. Se on ihan Funchalin yläpuolella rinteessä ja matkaa sinne ei ole montakaan kilometriä.

Olisimme halunneet kävellä levadaa pitkin alas takaisin kaupunkiin, mutta tämä oli yksi niistä levadoista, joka oli sortunut myrskyssä, joten täytyi tulla alas katuja pitkin. Tiet ovat TODELLA jyrkät ja pohjelihakset huusivat armoa jo aika pian. Näimme vuorten takaa tulevat tummat pilvet ja puimme kertakäytösadetakit päällemme. Ja sieltähän se sitten tuli. Hirveä tuuli ja sade. Meni pari minuuttia, niin aurinko taas paistoa. Otimme sadetakit pois ja meni hetki, kun tuli uusia pilviä näkyviin ja taas takit niskaan. Tämä toistui monta kertaa.

Hotellille päästyämme tutkin karttaa ja laskeskelin vähän. Olimme tarponeet n. 14 km.

Seuraavana päivänä oli vuorossa itäinen saarikierros. Opas tuli hakemaan meidät aamulle pikkubussilla ja ajoimme ensin Camacha nimiseen kylään. Minä olin herännyt aamulla huonovointisena ja hyvä että pystyssä pysyin. Huimasi kovasti ja epäilimme Annun kanssa, että edellispäivän tuuli oli käynyt korviin niin, että joku tasapainoelin oli heittänyt kuperkeikkaa korvassani. Sää ainakin suosi meitä jälleen ja päivä oli kaunein ja lämpimin koko viikon aikana.

 

Suuntasimme nokan kohti Pico de Areeiroa. Madeiran korkeinta huippua, jonne pääsee autolla. Korkeutta on 1818m ja täältä lähtee kävelypolku Pico Ruivolle, joka on saaren korkein huippu 1861m. En edes Alpeilla ole käynyt yhtä korkealla, kuin mitä nyt käytiin. Maisemat olivat sanoinkuvaamattoman upeat! Huipulle oli juuri satanut lunta ja kuskin kurvailu kapealla tiellä lähes olemattomien kaiteiden turvassa hiukan hirvitti. Kylmähän siellä huipulla oli, mutta maisemat saivat melkein unohtamaan kylmyyden ja huonon oloni. Ihanaa raikasta vuoristoilmaa! Näitä maisemia olisi voinut tuijotella vaikka kuinka pitkään.

Vasemmassa laidassa menee polku, josta lähtee reitti Pico Ruivolle

Laskeuduimme hiukan alemmaksi Ribeiro Frioon, joka tarkoittaa suomeksi vapauden lähdettä. Matkaa merenpinnalle oli täältäkin vielä 880 m. Vuorossa oli päivän toinen kohokohta eli lyhyt levadakävely satumetsässä. Täällä olisi voinut tallustella pidempäänkin. Minulle tästä paikasta tuli mieleen Uusi-Seelanti. Samanlaista epätodellisen kaunista metsää ja sammaleen kuorruttamia puunrunkoja.

Lounaan jälkeen suuntasimme pohjoissaarelle Santanan kylään, jossa vielä oli turistien ihmeteltäväksi muutama madeiralainen vanhanaikainen olkikattotalo.

Viimeinen lomapäivä valkeni pilvisenä ja sateisena. Puimme hyvin päälle ja reippaasti päätimme lähteä katsomaan, joska pääsisimme jollekin levadalle. Kunnollista levadakävelyä kun emme vielä olleet päässeet tekemään. Kävelimme keskustaan infopisteeseen kysymään, millä bussilla pääsisimme jollekin hyvälle levadalle. Infon täti sanoi, että tälle päivälle oli luvattu 25 m/s tuulta ja hän ei suosittele lähtemään levadalle. Se voi olla jopa vaarallista. Päätimme levadan sijasta lähteä kävellen tutustumaan orkideapuutarhaan. Puutarhalle kävely ei olisi ollut juttu eikä mikään, jos tie sinne olisi ollut tasamaata. No näin ei ollut vaan kiipesimme pää hiessä pitkän pitkän aikaa, mutta lopulta maali häämötti ja pääsimme nauttimaan kauniista kukista. Puutarhan ympärillä oli vähän seinää ja kattoa, joten vältyimme vesisateelta ja siltä tuulelta, jota infotäti oli povaillut. Oli muuten melkoisen napakka tuuli ja onneksi emme lähteneet levadakävelyllä...

 Seuraavana aamuna oli aika lähteä kotiin. Aamu valkeni aurinkoisena...tietysti...