Kiinni työelämään

Ehdin jo tuskailla monet kerrat, että näinköhän mitään töitä täältä saan. Hain kymmeniä työpaikkoja ja ahdistuin, kun menoja on koko ajan, muttei tuloja ollenkaan. Sittenpä kävikin niin hyvä flaksi, että ihan sattumalta sain töitä. Juu kyllä, sattuman kauppaa kerrassaan. Kävimme kaksi viikkoa sitten vapaaehtoistoimiston mukana tutustumassa paikkaan, jossa kasvatetaan Länsi-Australian ja erityisesti tämän South Westin alueen kasveja. Paikassa on töissä kolme palkattua ihmistä ja loput ovat vapaaehtoisia. He kasvattavat kasvit siemenistä ja myyvät ne taimina eteenpäin esimerkiksi kaivosyhtiöille. Kaivokset mylläävät ympäristön mullin mallin ja jälkikäteen istuttavat kasvustoa uudelleen, jotta luonto elpyisi taas uudelleen. Näin linnuille ja kenguruille riittää ruokaa alueilla. Hienoa työtä siis tältä kasvipuutarhalta!

Tämän kasvin nimi on kengurunkäpälä. Siltä se kieltämättä vähän näyttääkin.

Kun olimme jo lähdössä pois, kysyi paikan johtaja mitä teemme työksemme. Kerrottiin auliisti ja hän sanoi, että hänen ystävänsä on avaamassa uutta puutarha-aluetta lähelle Bunburya ja etsii työvoimaa. Voisimme hakea sinne töihin hänen kauttaan ja hän välittää CV:n eteenpäin. Tuumasta toimeen siis ja pari päivää myöhemmin sain puhelun Johnilta, tämän uuden alueen perustajalta. Kysyi haluaisinko lähteä katsomaan paikkaa, että mitä mieltä siitä olen. Sovittiin treffit seuraavaksi aamuksi.

Aamulla kahdeksan jälkeen John tuli hakemaan (Annu lähti mukaan myös) ja saimme opastetun kierroksen Johnin farmilla. Siitä tulee olutpuutarha. Rentoutumispaikka, josta saa 500-600 erilaista olutta, hyvää puu-uunissa tehtyä ruokaa ja kahvia. Paikasta tulee hieno ja tykkään, koska siellä käytetään paljon puuta ja nimenomaan kierrätyspuuta. Ruoka tulee olemaan luomua ja lähituotettua. Matkaa meiltä tuonne on 50km.

Seuraavaksi illaksi saimme jo illalliskutsun ja otimme kaverit mukaan ja menimme Johnin luo syömään. Ja seuraavana aamuna sähköpostiin oli tullut työtarjous. Hommani on olla puutarhurina. 

Aloitin työt viime viikolla ja ensimmäiset päivät olivat todella vaikeita. Mietin hiljaa (välillä pälpätin myös ääneen suomeksi), että mitä hiton järkeä on palkata ulkomaalainen, joka ei tiedä tuon taivaallista Australian kasvillisuudesta, jonkunlaista tönkerö englantia puhuva laboratorioanalyytikko puutarhuriksi, jolla on puutarhahommista kokemusta just ja just haravoinnin ja ruohonleikkaamisen verran. Kysynpä vaan, oliko järkeä. No näin nyt sit pääsi käymään, että tällainen ummikko paikkaan palkattiin.

Ensimmäinen työtehtäväni oli päästä selville kastelujärjestelmästä. Suomi on siitä puutarhaystävällinen maa, ettei siellä ihan jatkuvasti tarvitse vaivautua kastelemaan nurmikkoa. No täällä pitää. Jos nurtsi jää kastelematta kolmena päivänä, on se jo ihan ruskea. Maa on täällä lännessä hiekkaa, joten maaperästä ei kosteutta irtoa nimeksikään.

No minähän sitten etsin näitä maan alle sujautettuja sprinklereita niska kumarassa NELJÄ päivää. Anteeksi nyt vaan, mutta koordinaatit olisi ehkä kannattanut merkitä karttaan siinä vaiheessa, kun sprinklerit on asennettu...Jos näin olisi toimittu, olisi puutarhurin neljän päivän palkka säästetty ja samalla olisi säästynyt puutarhurin hermotkin... Ei kovinkaan motivoiva alku. Täytyy rehellisesti sanoa, että ei milloinkaan ole ollut yhtä huono motivaatio heti alkuun uudessa työpaikassa kuin tässä. Huippu juttu oli perjantaina se, että kun sanoin löytäneeni kaikki, paria kummallisuutta lukuunottamatta, sanoi pomo, että no maanantaina voit sitten testata että toimiiko ne kaikki kunnolla ja merkata toimimattomat. Ööööö...Siis minähän katsoin ne siinä samalla ja merkkasin jo ne kaksi, jotka eivät toimi. Olinko jotenkin liian tehokas, kun älysin siinä sprinklereitä etsiessäni samalla ne paikantaa? Anyway maanantaina saan uusia työtehtäviä ja eiköhän se motivaatiokin siitä kohene, kun pääsee tekemään jotain järkevää.

Palkka tuossa paikassa ei ole kummoinen ja koska ajokilometrejä tulee päivässä satkun verran, on tuo työ minulle vain väliaikainen, vaikka sopimuksessa lukeekin, että se on vakituinen. En kuitenkaan ajatellut suunnata puutarha-alalle. Muutenkaan en ulkotyötä taida haluta, koska en halua altistua auringolle niin paljon. Näin syksyllä ei ole niin auringon armoilla, mutta talvella taas ollaan sitten vesisateessa. Yksi juttu mikä hommassa ällöttää, on ötökät. Sprinklereitä ohjaillaan sähköisesti ja sähkölaatikot ja isketty maan alle. Kun availin kansia, oli vastassa pieniä skorpioneja, erinäköisiä ja kokoisia hämiksiä, koppakuoriaisia ja ties mitä muuta ällöttävää. Yksi sammakkokin tuli bongattua. En ole ötököitten ystävä todellakaan! Niin ja onhan siellä käärmeitäkin...Onneksi en ole vielä törmännyt.

Olen hakenut oman alan paikkojakin, mutta tällä hetkellä niitä on aika vähän tarjolla. Vaihdan tuosta pois heti, kun jotain parempaa ilmenee tai saan jotain muuta Bunburysta. Ajomatka hieman ahdistaa.

No se tästä. Tulipas vähän valitettua. Hyvähän se on, että töitä lopulta löytyi. Ei vaan ollut kovin motivoiva viikko keksiä pyörää uudelleen. Jospa se tästä paranisi. Paljon tylsempään suuntaan ei ainakaan voi enää työtehtävät mennä!

Täällä muuten työviikko kertyy 38:sta työtunnista ja siihen päälle joka päivälle puolen tunnin ruokis. Työaikani on siis ma-to 7-15.30 ja perjantaisin 7-13.30 tai jos haluan tehdä perjantain ilman ruokista, saan lähteä jo yhdeltä. Todellakin haluan! Pitkiä päiviä siis tulee ajomatkoineen, joten helpolla ei palkka tule.