Puolivuosikatsaus

Ollaan asuttu Australiassa nyt puoli vuotta ja ajattelin koota toisen kvartaalin tunnelmia ja tunteita. Ensimmäisen kolmen kuukauden loppupuolella iski kamala koti-ikävä ja kulttuurishokki. Sitä jatkui aika kauan ja oikeastaan vasta viimeinen kuukausi on mennyt vähän paremmin. Koti-ikävä on tullut hetkittäin, mutta ei enää niin megalomaanisena, kuin aikaisemmin. Kulttuurishokki voi edelleen hyvin, eli siitä ei vielä olla päästy eroon valitettavasti.

Kulttuurishokki ilmenee sillä, että kaikki (ihan kaikki) tuntuu todella hankalalta ja monimutkaiselta. Joka asian suhteen saa taistella ja ponnistella ja mikään ei toimi. Pienetkin vastoinkäymiset tuntuvat suurilta ja eräänä päivänä koko turhautuminen räjähti käsiin ja se tuli ulos huutona ja itkuna.

Välillä on aika orpo olo täällä kaukana...

Viimeiseen kolmeen kuukauteen mahtuu irtisanoutuminen, keikka kaivokselle (kolmekin) ja muutto uuteen kotiin. Kaivoshommasta kirjoitinkin aikaisemmin. Kaivosbisnes on hyvin Australialainen juttu ja vaikka oma kokemukseni jäisikin kolmeen keikkaan, niin olen ainakin päässyt kokemaan jotain todella Australialaista, jota moni (varsinkaan ulkomaalainen) ei pääse koskaan kokemaan. Helposti sieltä rahaakin saa tilinpohjalle, joten ei haittaisi, vaikka vielä joutuisin/pääsisin keikkailemaan lisää. Ainut huolenaihe asiassa on se, että työ on fyysistä ja oikeassa ranteessa muhiva hermopinne ei oikein tykkää. Ensimmäisen keikan jälkeen ranne on ollut enemmän ja vähemmän huonona... 

Ainiin. Liityimme myös kuntokeskuksen jäseneksi vihdoin ja viimein! Se olikin paras ratkaisu pitkästä aikaa :)

Uusi koti löytyi loppujen lopuksi yllättävän helposti ja olemme nyt majailleet tässä reilut pari viikkoa. Talo on paritalo mukavan kokoisella pihalla varustettuna ja täysin remontoitu. Enemmän meidän makuun, kuin se sota-aikainen mökkerö hökkerö. Kylmä täälläkin tosin on ja en vaan voi olla ihmettelemättä, miksi täällä säästellään eristyksien ja tuplaikkunoitten suhteen, ja mieluummin maksetaan lämmityksestä (ja jäähdytyksestä yhtälailla) sähköyhtiölle. Sähkö on täällä kallista, kuten on tullut todettua. Joka tapauksessa uusi kotimme on tuntunut heti alusta asti Kodilta, toisin kuin edellinen asumus ei koskaan tuntunut siltä. Viihdyn tässä varmasti hyvin jatkossakin. Tosin pieniä puutteita on tässäkin havaittu, kuten se, että viime viikon myrkyssä katto vuosi ja kylppäriin ei ole muistettu laittaa yhtään pistorasiaa. No hupsista.

Mutta sitten niistä tuntemuksista. Kävimme joskus touko-kesäkuussa paikallisessa ulkoilutarvikeliikkeessä ja jäimme juttelemaan paikan työntekijän kanssa. Myyjä oli arviolta alle 25v tyttö ja hän kertoi, että hänen poikakaverinsa on kotoisin UK:sta. Kuulemma pojalla oli ollut vaikeuksia sopeutua tänne ja hän olikin jo muutamaan otteeseen kaavaillut lähtemistä takaisin kotimaahansa. Lopulta poika liittyi urheilujoukkueeseen, tutustui sitä kautta uusiin ihmisiin ja alkoi viihtyä. Hän oli mennyt lomalle kotimaahansa ja oli muistunut mieleen, kuinka kurjat kelit siellä onkaan ja muutenkin oli vissiin tökkinyt. Sen jälkeen hän oli sanonut, ettei halua enää ikinä asua siellä ja ei ole innostunut lähtemään edes käymään.

Tämän tarinan jälkeen mietiskelin omaa suhdettani Suomeen ja minulle tuli tytön kertomuksen jälkeen hyvin omistava olo Suomesta. En halua ajatella Suomesta samalla tavalla, että ei enää ikinä ja hyi ja en halua edes mennä käymään ja koti on täällä. En ole valmis luopumaan kotimaastani ja haluan pitää siitä kiinni. Juttelin myös yhden vanhemman saksalaisen miehen kanssa ja kun kysyin, kaipaako hän kotiin ja haluaisiko hän joskus mennä takaisin. Hän sanoi: There is no home back there. My home is here. Hän sanoi, että jossain vaiheessa ajatusmaailma kääntyy noin päin. Mielessäni mietin myös silloin, että en tiedä haluanko, että minulle käy noin. Ehkä se tapahtuu väistämättä, mitä kauemmin kotimaastaan on poissa, mutta tällä hetkellä, puolen vuoden jälkeen, on tunne että kotini on edelleen Suomessa.

Olen pohdiskellut paljon Suomea, suomalaisuutta ja verrannut paljon Suomea Australiaan. Hyvin eri tavalla alkaa asioita nähdä, kun niitä katsoo kauempaa. Kovasti sieltä pois halusin ja tokihan siellä oli ne omat syynsä, miksi halusin lähteä, mutta näin kauempaa tarkasteltuna Suomi näyttäytyy paljon paremmassa valossa. Kun täällä on nyt nähnyt, miten asioita hoidetaan (tai ollaan hoitamatta) ja miten hyvin Suomessa systeemit pelaa, niin kyllä sitä yhteiskuntaa ja sen toimivuutta on alkanut arvostaa ihan eri tavalla. Suomessa on helppoa elää ja yhteiskunta pitää huolta hyvinkin pitkälle. Täällä ihminen on enemmän omillaan. Valitettavasti suomalaiset stressaavat hirveästi, ovat liiankin tehokkaita ja aina pitäisi vaan pystyä enemmän ja paremmin. Siellä ihmiset voisivat ottaa rennommin ja keskittyä enemmän elämästä nauttimiseen. Siellä on valmiiksi toimivat systeemit, joten olisi vara höllätä. Tätä Australian ”otetaan iisisti” – asennetta tuskin saa Suomeen koskaan tuotettua, mutta toivottavasti itse sitä täällä pystyn imemään mahdollisimman paljon ja hyötymään siitä sillä tavalla. Ja ehkä myös välittämään sitä eteenpäin lähimmäisilleni.

Oma sopeutumiseni tänne on ollut hankalaa. On sattunut eteen kurjia työpaikkoja ja työpaikkakiusaamistakin. Uuden työn löytyminen ei ole helppoa tällä hetkellä edes australialaiselle, joten mamuna ei ole ainakaan helpompaa. Haen kaikkia mahdollisia töitä, mutta mitään vastakaikua niistä en saa. Jollain tasolla olen jo luovuttamassa ja ajatukset ovatkin paljon olleet Suomeen paluussa. En haluaisi luovuttaa helpolla, mutta kauan en voi vaan istuakaan tekemättä mitään, koska en halua käyttää kaikkia säästöjäni täällä istumiseen. Minulla on eräs suunnitelma parin kolmen vuoden päähän ja sitä varten tarvitsisin niitä säästöjäni. Joten jos asiat eivät ala sujumaan, niin vaihtoehtoja ei ihan hirveästi silloin ole.

Paljon olenkin pohtinut paluuta ja varmaan paljon siihen on vaikuttanut vallalla oleva kulttuurishokki. Mutta jos täältä joutuisi lähtemään takaisin, ei se helppoa tulisi olemaan. Täällä on omat isot plussansa ja tämä oli pitkäaikainen haaveeni. Toivonkin, että jos täältä kotiin palataan, niin siihen on joku painava syy, joka pakottaa lähtemään. Eli ettei päätöstä tarvitse itse tehdä – should I go or should I stay? 

Sitä en kuitenkaan kadu, että tänne tultiin. Jos en olisi lähtenyt, olisin aina halunnut pois. Nyt pääsin pois ja jos palaan takaisin Suomeen, pystyn ehkä (toivottavasti) jatkossa elämään siellä tyytyväisempänä. Osaan arvostaa niitä asioita, jotka Suomessa ovat itsestäänselvyyksiä, mutta mitä täällä ei ole. Ihmiset ovat juroja ja joskus jopa hyvinkin töykeitä, mutta suomalainen pitää sanansa. Tekee mitä lupaa ja asioista ei höpistä vain lämpimikseen. 

Yksi painava syy paluuseen voi olla se, ettei saada pysyvää viisumia. Sitten meidät kyllä potkitaan surutta ulos ;) Mutta siinä tapauksessa olemme saaneet asua täällä kolme vuotta ja silloin se on hyvä niin. 15 vuotta olen haaveillut asumisesta ulkomailla ja nyt se on toteutunut. Olen saanut sen minkä olen halunnut ja päässyt maahan, johon halusinkin. Jos se kokemus jää kolmen vuoden mittaiseksi, se on silloin sen mittainen ja voin olla onnellinen siitä, että sain mahdollisuuden asua täällä. Monet haaveilevat ulkomaille lähdöstä, mutta eivät koskaan uskalla toteuttaa, tai muuten vaan ei ole mahdollista. Me pääsimme tänne, joten olemme onnekkaita.