Elämää epämukavuusalueella

Täällä asuessa olen monen monituista kertaa joutunut tilanteeseen, jossa en ole koskaan ennen ollut. Koko ajan tulee uusia asioita vastaan, joista pitäisi selviytyä. Aluksi ihan pienimmätkin uudet asiat tuntuivat jänniltä, mutta suuret ne vasta saivatkin vatsan sekaisin. Yksi isoimmista jutuista oli kaivokselle lähteminen. Lentäminen keskelle korpea ilman tietoa, minne on menossa ja mitä perillä odottaa. Aivan uuteen maailmaan laitettiin Itä-Suomen tyttö! No siitäkin selvittiin kaiken jännityksen jälkeen ihan kunnialla ja kummasti asiat selvisivät, kun kysyi ;)

Toinen asia, mikä täällä on jännittävämpää ja kiskoo sinne epämukavuusalueelle, on työhaastattelu. Sinänsä haastattelu ei juurikaan poikkea Suomen vastaavista, mutta lisämaustetta toki tuo se, jos olen esim. hakemassa alalle, jossa en ennen ole toiminut ja kaikki tämä jännittyneenä muka Englantia jotenkuten sönkäten. Kaikkihan tietävät, että kieli menee helposti solmuun armaalla kotimaisellakin, jos jänskättää. Englanniksi se on välillä ihan umpisolmussa. Olen huomannut, että on hyvä-Englantipäiviä ja huono-Englantipäiviä. Joinain päivinä ei vaan yksinkertaisesti luista ja tuntuu, ettei kertakaikkiaan saa mitään selkeää ulos suustaan. Koita siinä sitten vakuutella, et juu kyllä minä osaan Englantia puhua...

Olen miettinyt, että jos/kun tulen Suomeen ja joudun hoitamaan siellä virastoasioita, soittamaan puhelimella, menemään haastatteluun, aloittamaan uuden työn tms, ei se enää varmaan tunnu yhtään missään. En ole koskaan tykännyt puhua puhelimessa ja täällä vinutan ja vanutan pakollista puhelinsoittoa entistä pidempään. Tuntuu vaan välillä ihan ylitsepääsemättömältä tarttua siihen luuriin.

Tällä meneillä olevalla viikolla olen ollut paljonkin tällä omalla epämukavuusalueellani. Oli työhaastattelu, jossa tentattiin oikein toden teolla (en saanut sitä paikkaa) ja änkytinkin ihan toden teolla ja aloitin uuden työn support workerina eli olen vammaisten tukihenkilönä. Aluksi minut oltiin laittamassa ihan kylmiltään menemään 7v autistitytön kanssa. Siis haloo! En ole koskaan viettänyt aikaa erityislasten kanssa ja en edes terveitten lasten kanssa juurikaan! No onneksi sain asiaankuuluvasti mukaani kokeneen ihmisen ja tänään suoriuduin tytön kanssa iltapäivästä ihan hyvin keskenänikin. 

Vaikka näihin epämukaviin tilanteisiin olen monesti joutunut ja välillä romahtanut niitten takia ihan kunnolla, olen silti aina pärjännyt vähintään tyydyttävästi, yleensä kiitettävällä arvosanalla. Pitäisi oppia relaamaan ja olemaan itselleen armollisempi. Mutta kyllä kaikkien näitten tilanteitten takia täältä joskus palaa Suomeen paljon vahvempi ihminen, kuin mitä lähtiessä olin.