Ilman satulaa, ilman suitsia.

Pääsin ennen joulua käymään Apple Tree Ranchella ratsastamassa, eli samalla tilalla, jossa kävin opiskelemassa natural horsemanshippiä. Kati pyysi meidät ensin mökkeröön sisälle ja kyseli onko joku tietty heppa ollut mielessä. No mulla tietenkin oli Jodie :) Lähdettiin siitä aika pian kentälle ja Kati kävi yhden hevosen kerrallaan meille. Meitä oli siis paikalla kolme ja aluksi vain oltiin hevosten kanssa ja tehtiin taas tuttavuutta. Sanoin, että näinköhän Jodie enää minua muistaisi, mutta Kati sanoi, että hämmästyisit miten hyvä muista näillä on. 

Meillä lähtikin heti synkkaamaan Jodien kanssa ja connection löytyi samantien. Kati sanoi myöhemmin, että joillan hevosilla ja ihmisillä vaan mätsää heti ja ilmeisesti meillä mätsäsi. Nyt oli vielä helpompi tehdä Jodien kanssa maastakäsittelyharjoituksia kuin viimeksi, ja se oli todella läsnä. Seurasi jokaista liikettäni ja kulki perässä kuin koira :)

Kati kysyi jossain vaiheessa, haluaisinko nousta selkään ja olin ollut jo pidemmän aikaa valmis. Kati talutti Jodien korokkeen viereen ja ilman, että hän piti hevosta mitenkään kiinni, liu'uin selkään. Tässä vaiheessa hevonen olisi saanut lähteä pois, jos olisi halunnut. Hevosella ei siis ollut satulaa ja suitsien tilalla oli naruriimu ja köysi, joka oli solmittu riimuun. Köyttä pidettiin koko ajan löysällä ja kädet samalla etäisyydellä toisistaan, kuin mitä hevosen leveys.

Kuva Apple Tree Ranchen sivuilta.

Aluksi Kati käveli vierellä ja neuvoi miten hevosta ohjaan. Ensinnäkin liikkeellelähtö: ensin vain ajatellaan liikkeellelähtöä. Yleensä hevonen jo tässä vaiheessa liikkuu, koska ihminen vaistomaisesti kallistuu eteenpäin, kun ajattelee liikkeellelähtöä. Jos hevonen ei liiku, seuraavaksi vierään kädet eteen, jolloin painopiste siirtyy eteenpäin. Jos tämäkään ei toimi, maiskautetaan kerran. Ja jos vieläkin hevonen seisoo paikallaan, kosketetaan pohkeilla. Ja totesin itse, että hyvin pieni hipaisu pohkeilla riitti. Herkkä heppa!

Kääntyminen tapahtui katseen kääntämisellä. Jos tämä ei saanut heppaa kääntymään, voi kääntyvään suuntaan näyttää kädellä eli viedään kättä sivulle, mutta ei vedetä köydestä. Jos tarvitsee lisäapua, niin ulkopohkeella voi vähän avittaa, mutta sisäpohje pidetään irti hevosesta, että hevosella on tilaa kääntyä.

Pysähtyminen ideaalitilanteessa tapahtuu painoavuilla. Tätä on vaikeampi selittää, mutta  vedetään napaa sisään ja vähän kuin istutaan takataskujen päälle. Jos heppa ei tästä pysähtynyt, seuraava askel oli sanoa "wouuu" ja kolmas aste oli vetää hieman köydestä.

Aluksi selässä tuntui vähän holtittomalta olla ja jännitin. Kun on tottunut, että käsissä on ohjat ja kontrolli hevoseen, niin nyt tuntui, että sitä ei niin paljon ollut. Pikkuhiljaa aloin kuitenkin rentoutua ja luottaa hevoseen ja siihen, että se ei tee mitään tyhmää ja odottamatonta. Jossain vaiheessa Kati kysyi haluanko kokeilla peruuttamista. Sekin tehtiin ihan eri tavalla, kuin perinteisessä kouluratsastuksessa. Siirsin jalkoja hieman eteen ja pumppasin hevosen lapoja Katin sanoin, al dente -jaloilla. Avuksi voi nostaa käsiä hieman ylöspäin. Tämä on samalla kokoavaa ja Jodie olikin ensin mietteliäs, että haluanko peruuttaa vai koota. Se otti muutaman varovaisen askeleen taaksepäin ja kiitin rapsutuksilla. Harjoittelimme tätä ja parin yrityksen jälkeen se peruutti oikein luottavaisesti ja tyytyväisenä pää alhaalla.

Kysyin Katilta saisinko ravata ja sain luvan. Raviin siirrytään ajattelemalla ravia ja jos se ei toimi, viedään kädet taas eteen. Kolmas aste oli maiskauttaa kaksi kertaa ja se viimeinen porras oli antaa hieman pohjetta. Jodie ravasi maiskautuksesta ja myöhemmin käsien eteenviemisestä. Ravasin ensin pieniä pätkin ja testasin saanko hevosen myös pysähtymään. Liikkeellehän sen aina saa, mutta pysähtyminen on myös hyvä hallita ;) Jodien ravi oli äärimmäisen pehmeää ja miellyttävää! Siellä oli todella helppo olla ja kertaakaan ei tullut olo, että tippuisin. Tällä kertaa ei kovempaa menty. Tällä tilalla asiat etenevät hitaasti ja jos olisin jäämässä Suomeen, varmaankin haluaisin käydä ratsastelemassa säännöllisemmin, ehkä kerran kuussa ja katsoa miten asiat etenee.

Kävimme vielä jälkipuinnit glögit lämmikkeinä ja sanoin, että olisi hienoa jos voisi luoda hevoseen sellaisen luottamussuhteen, että voisi vedellä pellolla kiitolaukkaa ilman satulaa ja suitsia. Näitä tällaisia videoita kun olen ihaillen katsellut netistä. Kati sanoi, että mulla ja Jodiella ei varmaan menisi pitkäänkään luoda hyvä suhde. Meillä kun natsasi niin hyvin yksiin :)

Vaikka sormet paleltuivatkin, niin tästä käynnistä jäi ihana ja rauhallinen fiilis. Toivottavasti löytäisin jotain vastaavaa sitten sieltä Downunder. Perinteisen kouluratsastuksen lisäksi minua vetoaa tämä tällainen pehmeä ja luonnollinen hevosen kanssa oleminen ja tekeminen.