En ole kirjoitellut tänne vissiin kuukauteen...On ollut motivaatio ja energiat hukassa. Viimeiset viikot ovat olleet raskaita ja koetelleet oikein isän kädestä pientä tyttöä. Ensin oli vaikeuksia löytää töitä ja sitten oli vaikeuksia työpaikalla. Työpaikkakiusaamista pomon suunnalta, noin yhdellä lauseella kuvattuna. Mutta ei siitä sen enempää. Uutta kohti.
Muuttaminen uuteen maahan monien tuhansien kilometrien päähän kotoa ei ole ollut helppoa. En pienimmissä kuvitelmissanikaan osannut arvata, että se tulisi olemaan näin vaikeaa. Joillakin sopeutuminen ja työn löytyminen jne käy ilmeisesti suht helpostikin, mutta olen kuullut, että monilla on ollut vaikeuksia (paljonkin). On jopa perheitä lähtenyt takaisin Suomeen, koska töitä ei sitten olekaan löytynyt.
Se on kuitenkin selvää, että ensimmäiset kuukaudet maahanmuuttajille on ne vaikeimmat ja niistä joko yrittää päästä yli tai pakkaa kamansa ja palaa kotiin. Nyt on yritetty 4 kuukautta ja voidaan odottaa, että ehkä vielä seuraavat 4kk tulee olemaan kohtuullisen hankalia ennen kuin (toivottavasti) elämä alkaa sujua. Jos ei ala, niin vaikka niin kovasti tänne halusinkin, ei Suomeen palaaminen ole maailmanloppu. Viime ajat olen potenut kovaa koti-ikävää, välillä niinkin kovaa, että on jo lentolippujen ostaminenkin käynyt mielessä. No vielä ei olla suinkaan luovuttamassa, mutta sanottakoon, että jos täältä ei meille paikkaa löydy, niin iloisin mielin palaamme Kotiin.
On mentävä kauas, nähdäkseen lähelle. Näinhän se vanha viisaus kertoo. Täällä olon aikana on tullut huomattua monia monia asioita Suomesta, jotka siellä on hyvin. Elämä Suomessa on helppoa ja yksinkertaista. Toisaalta Australialla on omat isot plussansa. Jos tämän ilmaston ja nämä välittömät ja ystävälliset ihmiset saisi Suomeen, ei siinä maassa elämistä voittaisi mikään. Valitettavasti Suomen talvi on pitkä, kylmä ja pimeä ja ihmisetkään eivät ole ehkä ihan siitä kaikkein positiivisemmasta päästä...Jos Suomeen palattaisiin, niin aivan varmasti ikävöisin näitä kahta asiaa eniten tästä maasta. Plus merta!
Meillä molemmilla on ollut välillä hyvinkin toiveikas olo tulevaisuuden suhteen ja hetkeä myöhemmin rämmimme pohjalla ja ajattelemme, ettei mistään mitään tule. Nämä 'ups and downs' ovat hyvin kuluttavia, mutta mieli vaan tuntuu olevan sellainen, että tällaisessa epävarmassa tilanteessa välillä ollaan vuoristoradan huipulla ja kohta menossa kovaa vauhtia maata kohti. Täytyy vain pitää kiinni ja yrittää pysyä kyydissä.
Minulla on suuret paineet saada immigrationia varten riittävästi työviikkoja kasaan mikäli halutaan pysyvä viisumi saada. Toisaalta muitakin vaihtoehtoja on, eli jos epäonnistun, ei meidän vielä ihan siinä vaiheessa tarvitse surffailla Finnairin sivuille. Levotonta oloani helpotti tällä viikolla keskustelu sekä Annun, että itseni kanssa siitä, että mikäli huonosti käy ja palaamme Suomeen, se ei ollenkaan ole hassumpi vaihtoehto ja olemme montaa kokemusta rikkaampia. Ainakin olemme silloin yrittäneet ja jälkikäteen ei tarvitse arvuutella, olisiko pitänyt lähteä vai ei. Rahaa meni rutkasti, mutta se on vain rahaa.
Älä äiti vielä kuitenkaan leivo tervetuliaspullia ja pistä saunaa tulille. Emme ole antamassa periksi. Suomalaisella sisulla mennään ja rahaakin on vielä pankkitilillä :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti