Suomi

Tulipas tuossa piipahdettua Suomessa. Kaikkinensa vietin siellä aikaa kuusi viikkoa. Oli ihana nähdä ystäviä ja perhettä, sekä nauttia Suomen kauniista ja ah niin hyvän tuoksuisesta luonnosta. Pääkaupunkiseudun lisäksi ehdin pistäytyä Tampereella, Jyväskylässä, Viitasaaren kupeessa ja kotikonnuilla Pohjois-Karjalassa. Kaikkinensa todella onnistunut reissu ja nautin jokaisesta hetkestä :) 

Minulla oli myös yksi missio Suomikäynnillä. Olin paahtanut puoli vuotta kemiaa ja ihmisen fysiologiaa & anatomiaa. 27.5. oli näet pääsykokeet Helsingin yliopistoon ja musta tulis isona farmaseutti! Eli sisään pääsin ja kirkkaasti :) Alanvaihdossa on nyt käsikirurgikin takana, koska tuomio kädestä on se, että urani laboratorioanalyytikkona on nyt ohi... No miksi sitten hain Suomeen kouluun, kun vasta olen muuttanut Australiaan? No aika iso syyhän on jo se, että Australiassa opiskelu maksaa kymmeniä tuhansia. Suomessa minä olen todennäköisesti oikeutettu uudelleenkoulutusrahaan, joka on ihan kohtuullinen summa opiskelusta! Toinen iso syy on se, että en oikein luota Australian koulutusjärjestelmään ja haluan tutkintoni Suomesta.

No mitä nyt sitten tapahtuu? Hyvä kysymys :) Ainakin nyt ensimmäiseksi vuodeksi ilmottaudun poissaolevaksi. Katsotaan sitten myöhemmin, miten asiat etenevät. Vielä en vuoden päästä olisi halunnut tulla täältä pois, kun tänne vasta olen alkanut sopeutua ja asiat alkaneet helpottaa. Tokihan sitä voisi muuttaa opintojen ajaksi (3v) takaisin Suomeen ja tulla sitten takaisin Aussilandiaan, mutta kissojen kanssa tämä ei ole ihan niin yksinkertaista. Ja nyt en sitten toivo niitä kommentteja, että mitä järkeä ne kissat oli sinne roudata ja plaa plaa. Kissojen tänne tuominen oli meidän henkilökohtainen päätös ja molemmat olemme todella onnellisia siitä, että ne täällä ovat. 

Suomessa heipat oli vaikea sanoa, mutta samalla oli ihana palata Australiaan. Eilen talvinen Bunbury hemmotteli meitä n. 20 asteen lämmöllä ja kävimme pienellä kävelylenkillä rannalla. Talvinen meri ei pahemmin houkuttele uimaan, mutta upea se on silti isoine aaltoineen. Alla pari kännykkäräpsyä eilisestä merestä.

Huomasin Suomessa käydessä, että katson Suomen luontoa ihan erilaisin silmin. Nuuskuttelin jatkuvasti tuoksuja, kuuntelin aikaisempaa tarkemmin miten linnut siellä laulelee ja nautin auringosta ilman pelkoa UV:sta (toki kehoitan suojautumaan auringolta myös Suomessa!). Toukokuun loppu oli todella lämmin ja onnistuin jo hankkimaan rajatkin kahvilla istuessa. Kesäkuu ja juhannus taas olivat vuosikymmenien kylmimmät ikinä! Mutta vaikka vällyä saikin vetää melkein koko kesäkuun niskaansa, niin kelit eivät olleet pääasia vaan kaikki muu.

Asustelin ensimmäiset viikot Kalliossa ja olin positiivisesti yllättynyt miten paljon ihmiset ottivat kontaktia. Mikä näihin suomalaisiin on mennyt!!?? Ratikassa päiviteltiin vastapuolella istuvan kanssa känniääliöitten meuhkaamista, kassantäti jutteli niitä näitä ja kadun kulmassa mummeli kysyi, mitä etsimme, kun kaverin kanssa pähkäiltiin mihin suuntaan pitikään lähteä.

Mutta mitäs tapahtuikaan kun hyppäsin Espoon bussiin? Noh. Yritin ängetä istumaan rinkkani ja vetolaukkuni kanssa ja toki onnistuin hetkeksi tukkimaan käytävän. Mutta eikös jonkun pitänyt juurikin päästä minun ohi sinne perimmäiseen penkkiin ja mulkoillen hyppeli laukkujen yli. En siis edes saanut tilaisuutta ehtiä laittaa kamojani ojennukseen. Aikani itsekseni höpötellessä päätin kammeta omaisuuteni kanssa pois espoolaisten tieltä ihan perimmäiseen nurkkaan. Myös Sellossa ja Isossa Omenassa tuli vastaan melko nyrpeää naamaa ja välillä pyörittelin silmiäni, että oikeastiko teidän elämä on noin vaikeaa... Mutta jotta ei ihan menisi yleistykseksi, että espoolaiset on natkuja ja Helsingissä ollaan sivistyneempiä, niin kärräsipä Kallion kaupassa eräs mies lastenvaunut suoraan jaloilleni. Minä automaattisesti anteeksi pyytelemään, vaikka enhän se minä ollut joka törmäsi. Mies ei edes vilkaissut minua.

Pikkuhiljaa loman edetessä muutuin itsekin taas enemmän sulkeutuneeksi, kuin mitä alkulomasta ja Australiassa olen. Pelottavaa huomata, miten nopeasti ympäristö muuttaa omaa käytöstä. Australiassa on helppo hymyillä, ottaa kontaktia ja harrastaa small talkia, koska se kuuluu yleisiin tapoihin. Ollaan kohteliaita ja ystävällisiä. Tästä erittäin räikeä esimerkki tapahtui lentokoneessa paluumatkalla. Ensimmäinen lento oli Finnairin lento Singaporeen. Eteeni tuli istumaan supisuomalainen pitkätukkainen köriläs. Odotin massan liikkumista, jotta pääsen paikalleni, mutta tämä kaveripa ei halunnut odottaa, vaan kirjaimellisesti tunki laukullansa minut pois alta ja tyrkkäsi kapsäkkinsä yläritsille.

Seuraava lento oli Singapore Airlinella Perthiin. Tällä lennolla tottakai oli paljon ausseja. Kun kone oli laskeutunut, odotin, että suurinosa ihmisistä pääsee menemään ja aloin siinä vaiheessa kömpiä ikkunapaikaltani kohti käytävää. En ehtinyt edes käytävälle, kun takana oleva herrasmies alkoi ottamaan laukkuani ylähyllyltä alas ja kysyi onkos tämä sinun. Kyllä on, kiitos kovasti! No worries :) Pieni ele, hyvä mieli. Ja kylläpä tämän jälkeen tuntuikin hyvältä astua Australian maankamaralle!

Selfie talvisella rannalla. Tuuuuleeee!

P.S. Näistä kahdesta lentoyhtiöstä Singapore Airlines vie voiton kirkkaasti. Finnairin kone oli nuhjuisen oloinen, ahdas, näytöt pienet ja vanhanaikaiset ja leffavalikoima surkea. Myös meno ja paluulennolla oli täysin samat leffat (kaikki ne parikymmentä) eli kuuden viikon aikana ei ollut muuttunut mikään. Singapore Airlinesin näytöt taas olivat hyvät ja leffavalikoimaakin oli niin paljon, että oli vaikea päättää mitä katsoisi. Penkit olivat hyvät, tilaa paljon, yleisilme siisti, henkilökunta hymyileväistä ja erittäin ystävällistä.