Bali - Maistiainen Aasiasta

Budhapatsaita oli joka puolella.

Ollaan mietitty Baliin tutustumista jo vuodenpäivät, mutta nyt vasta saatiin reissu aikaiseksi. Itse en ole järin innostunut tästä Australian Kanariansaaresta ollut, mutta koska löytyi lennot n. 15oe per nassu, niin why not. Ainakin siellä olisi lämmintä :)

Sähkömiehelle töitä?

Ostin lennot noin kuukausi ennen lähtöä ja no worries meiningillä hotellien buukkaukset, vakuutuksen ottaminen ja pakkaaminen jäivät vihonviimeiseen iltaan. Koskaan ei ole näin lähdetty matkaan, että vielä edellisenä päivänä olisi ihan kaikki levällään. No hotellit löytyi ja matkaankin päästiin yllättävästä "pienestä" detourista huolimatta. Lento oli maanantai-iltana ja olin töissä puoli yhteen, jonka jälkeen startattiin samantien matkaan. Kuultiin radiosta, että jossain kohti highwaytä on sattunut onnettomuus, mutta ei ehditty kuulemaan, oliko se ennen Bunburya vai sen jälkeen ja millä kaistalla. Sanoin Annulle, että meillä on 25% mahdollisuus, että onnettomuus on meidän Perthiin menevällä tiellä. No eikö mitä... Meidät ohjattiin kiertotielle, joka kierrätti meidät kauniiden maalaismaisemien halki pitkin pomppuista kärrytietä. Kierrettiin sellaiset 40km tms... Ei sitten ollut poliiseilla tullut mieleen, että järjettömän pitkän kiertotien sijasta olisi voitu motarin Bunburyyn menevä tie jakaa kahtia ja päästää Perthiin menijät näin vähemmällä kiertelyllä. Noh ei se auttanut kuin ajella possujunassa letkan perässä peltomaisemia ihastellen.

Taidetta muurissa.

Kun Indonesiaan saapuu (en ole varma muusta osasta Indonesiaa, mutta näin Balilla), täytyy varautua US dollareilla. Viisumi ostetaan kentältä ja se maksaa 50 Amerikan rahaa. Kortilla ja Aussidollareillakin voisi maksaa, mutta kuulemma nopeampaa ja kätevämpää vihreillä seteleillä mentäessä. Syytä en osaa sanoa. Maihintullessa täytyi myös täyttää kyselykaavake ja toinen mokomahan täytetään Ausseista poistuessa siellä päässä.

Seminyakin ranta

Ensimmäiset kaksi yötä olimme varanneet Seminyak nimisestä pienestä kylästä. Sinne päästäksemme täytyi meidän ensin löytää kyyti pois kentältä. No sehän ei ollut vaikeaa ollenkaan, koska taksikuskien muuri tukki tien ja heti oli pari tyyppiä kimpussa ja yksi nappasi meidän rinkan ja lähti kuskaamaan sitä autoaan kohti. Annu oli ottanut selvää paljon kyydin tulisi suunnilleen maksaa ja kuski sanoi hinnaksi 350 000 rupiaa eli vähän vajaa 35 Australian dollaria. Minä huudan perässä että ei käy ja ei sen nyt noin kallis kuuluisi olla ja Annu juoksee kuskin mukana, koska sillä oli meidän rinkka... Pysähdyin kysymään toiselta kuskilta millä hintaa hän veisi ja taisin saada tingattua jopa 300 000 rupiaan. No ensimmäinen kuski tiputti alkuperäisestä hinnasta 50 000 eli viitisen dollaria. Tyydyttiin tähän vaikka minä aika pitkin hampain. Tässä tulikin ensimmäinen oppitunti Aasian matkailusta. Tämä siis oli meille molemmin ensimmäinen kerta Aasiassa ja maassa, jossa täytyy tinkiä tai tulla huijatuksi.

Hautajaiset. Ruumis on tuhkattuna laatikossa.

Väsyneenä kaaduttiin sänkyyn ja nukuttiin suosiolla ensimmäisenä aamuna pidempään. Aamupalalla pohdittiin uskaltaako appelsiinimehua juoda, koska tynnyrissä oli seassa myös jäiti. Balin vedessä on jotain kummallista ja hirveän mahataudin voi saada siitä, että vahingossa huuhtoo hammasharjansa kraanavedellä. Jopa suihkussakäydessään voi saada jonkun taudin, jos ihossa on haava! Vettä pitää keittää vähintään 5min ennen kuin se on juomakelpoista ja ostetut pullotkin pitää tarkistaa, että korkki on aito eikä liimattu viritys. Mahataudilta vältyttiin ja oltiinkin kaiken suhteen todella varovaisia. Ennen aterioita vedettiin ennaltaehkäiseviä pillereitä ja suihkussa pidettiin suu tiukasti kiinni.

Seminyak vaikutti ensiksi vähän sekavalta ja sitähän se koko Bali oikeastaan on. Liikennesääntöjä ei juuri taida olla, vaan risteyksestä menee se, joka ensimmäisenä ehtii. Yksisuuntaista vedettiin väärään suuntaan skoottereilla ja mikäli muuta keinio ei ollut, tulivat skootterit kapealle kävelytielle, jotta pääsivät vastavirtaan päin. Yllättävää kyllä, lommoisia autoja ei pahemmin näkynyt. Yksi pieni kolari todistettiin, mutta muuten kaikki tuntui kaaoksesta huolimatta sujuvan yllättävän mallikkaasti. Tosin jos jonkinlaiset liikennesäännöt olisi luotu, voisi kulkeminen olla nopeampaa. Nyt lyhyellekin matkalle sai varata rutkasti aikaa, koska epäjärjestys on niin suuri ja koko ajan on joku edessä. Parhaimmillaan taisi yhdellä kaistalla olla kaksi autoa ja mopo tai neljä mopoa vierekkäin. Huh huh.

Temppeli.

Seminyakissa päästiin heti kaupustelijoitten makuun, jotka huutelivat kojuistansa "jeeees. soppiiiiing! gud prais fooor juuu!" Alkuun jaksoi hymyillä ja kieltäytyä kauniisti, mutta parina viimeisenä päivänä ei oikein enää irronnut. Toistelin vaan, että nou mani nou mani. Pahin kauppanainen oli Ubudissa, jossa nainen jäi roikkumaan käteeni ja raahautui pitkälle mukanani ja aneli minua tulemaan katsomaan mitä hänellä on ja kun kauppa ei ole tänään käynyt. Kaikissa kojuissa myydään prikulleen samat asiat, ehkä vähän erivärisiä balipöksyjä ja joillain saattoi olla feikki kamaa enemmän kuin toisilla. Ensimmäisistä sharongeista (isohko huivi) maksettiin ökyhinta, mutta pikkuhiljaa alettiin oivaltamaan tinkimisen jalo taito ja tavaran oikea arvo. Pari puuvillamekkoa ostin hintaan 3-3.5e. Ei ollut kallista siis :) 

Seminyakin rantakatu.

Seminyak oli ihan mukava paikka, mutta tässä paikassa kaksi yötä oli ihan passeli aika. 

Kahvia kakkiva eläin(raukka).

Seuraavaksi suunnattiin Ubudiin, joka on pari tuntia pohjoiseen ja ei siis rannan äärellä. Siellä viivyimme kolme yötä ihanassa balilaisessa villassa ja siellä olisi helposti vierähtänyt pidempäänkin. Ihana rehevä vihreä luonto ja trooppinen tunnelma. Kaupunki itsessään on sitä samaa turistikojua toisensa perään, mutta luonto ja aito balilaisuus ympärillä olivat se juttu. Ja apinat :) Matkalla Ubudiin kuskimme kysyi haluammeko käydä tutustumassa kahviplantaasiin, joka sattui matkan varrelle. 

Näitä maisteltiin.

Hän ystävällisesti odotti meitä sen aikaa, kun tutustuimme tiluksiin. Balilta saa edulliseen hintaan maailman kalleinta kahvia. Eli jonkinlaiselle kissaeläimelle syötetään kahvipensaan marjoja ja se kakkii kahvipapuja fermentointiprosessin läpikäyneenä. Pavut pestään ja niistä tulee kuulemma makoisaa kahvia. Kupillisesta saa länsimaissa pulittaa ihan sievoisen summan, mutta tuolla sellaisen olisi saanut viidella dollarilla. Eläin, Luwak (suomeksi sivettikissa), on jonkinlainen kissaeläin ja näimme niitä häkeissään. Ei virikkeitä, metallihäkki - myös lattia metalliverkkoa, yksi lankku nukkumista varten ja siinä se. Surulliseksi veti eikä tätä ihmekahvia haluttu maistaa eläinparkojen vuoksi. Eipä ne suomalaiset turkistarhaketut taida sen paremmissa oloissa elää, mutta ei mennä siihen nyt. Saatiin kuitenkin täysilaidallinen toinen toistaan ihanampia tee- ja kahvijuomia maisteltavaksi täysin ilmaiseksi. Nam!

Näissä maisemissa kahveja maistelimme.

Ubudin hotellin pihaa.

Uima-allasalue Ubudissa.

Krääsäkoju.

Olimme kuulleet, että must thing to do on kiivettä anivarhain vuorelle ja ihastella huipulta auringonnousua. No sinne sitten heti ensimmäisenä aamuna. Herätys klo 1.30 aamulla ja kyyti tuli klo 2. Kävimme mukaan muutaman muun ja eikun nokka kohti pohjoista. Balilla on paljon koiria ja monet niistä on jonkun "lemmikkejä". Panta on kaulassa, mutta koirat joutuvat itse etsimään ruokansa ja juomansa. Yöllä näitä koiruuksia juoksenteli siellä täällä ja valitettavasti saatiin todistaa eräs todella ikävä tapahtuma. Istuttiin perimmäisessä penkissä pikkubussissa ja Annu sanoi, että nyt joku jää alle ja hetkeä myöhemmin kolahti. Älähdin ja tein sen virheen, että katsoin taakseni. Näin pienen mustan koiran kierivän pitkin asfalttia ja sinne se jäi jalat taivasta kohti makaamaan :( Voin pahoin... Ja pahinta oli, että kuski vaan nauroi. Teki mieli mennä käyttämään nyrkkeilytaitojani, jotka nuorempana likkana tuli salilla opeteltua...

Kaikesta huolimatta matka jatkoi, mutta koko päivänä en saanut pientä koiraraukkaa mielestäni :( Tiedettiinhän se, että näissä maissa ei eläin ole samassa arvossa, kuin kehittyneimmissä maissa. 

Kuultiin myös Ubudin hotellin omistajalta, että koiria metsästetään yöllä ja kebab, jota kadulla myydään, on osaksi koiranlihaa... Että bon appetit vaan.

Kolmen aikaan meille tarjottiin kahvit ja banaanilettu suklaakastikkeella. Näin luki mainoksessa. Ainiin ja kolmesta erilaisesta kahvista sai valita. Ai saiko? Ensinnäkin odoteltiin hytisten 20min ennen kuin mahduttiin minnekään istumaan. Sitten eteemme tuotiin letuntapaiset todella pienellä suklaakastikelirulla ja kolmella kuivaneella banaaninpalasella koristeltuna. Kahvi tuli mustana ja eipä tainnut olla mikään niistä kolmesta hienolta kuullostavilta kahveista. Annu tilasi teetä, muttei koskaan sitä saanut. Ehkä parempi niin. Lämmittihän se kuuma juoma siinä kylmän yön keskellä, mutta eipä lämmittänyt enää huipulla, kun vaivana oli kova vessahätä eikä vuorella tietenkään mitään vessoja ole.

Temppeli

Oli aika lähteä kipuamaan ja huokaisin helpotuksesta kun murhaaja-kuskimme jäi vuorenkupeeseen ja saimme aivan loistavan ja iloisen oppaan mukaamme. Vuorelle ei voi kiivettä ilman opasta vaikka samaa polkua kipuaa sata muuta taskulamput kourassaan eli eksymään ei pääse. Heti alkuun tietenkin lensin rähmälleni eikä edes vielä oltu ylöspäin menossa. Toisen kerran rynäsin korkeammalla ja sain haavan jalkaani. Mietin ylöspäin mennessä, että kuinkahan pääsen alas... Vanha polvivamma näet ei tykkää pitkistä alamäistä ja tiesin jo etukäteen, että tuskaista tulee olemaan. Eikä ylöspäinkään ihan tuskatta päästy. Opas piti melko reipasta vauhtia yllä ja puuskutin hiki valuen hännän huippuna (meidän ryhmän huonokuntoisin siis... Oli onneksi muissa ryhmissä vielä rapakuntoisempaa porukkaa). Välillä pidettiin hengähdystaukoja ja opas aina välillä huikkaili, että "Finlaaand! Missä olette?" Sekä edessä että takana kiemurteli valojono, kun muut kipuajat etenivät hiljalleen kohti huippua tuikut käsissään.

Kurkistus kadulta temppeliin sisään.

Viimeinen nousu oli jyrkkä ja kivinen ja mietin mielessäni, että mistä kohtaa tämä reitti oli helppo? Näin kun meille väitettiin. Tennarit menivät likaiseksi ja rikki, mutta onneksi olivat jo muutenkin vähän aikansa nähneet, niin ei suurta vahinkoa. Huipulle päästiin ja sitten alkoi odottelu. Ja hikoilun jälkeen oli vuorossa taas palelua. Vaikka Balin yöt ovat lämpimät (22-24C), ei vuoristossa ihan niin leppoista ollutkaan. Sieltähän se päivä alkoi pikkuhiljaa kajastamaan ja kyllä kaikki hikoilu ja huohotus kannatti! Näkymä oli uskomattoman upea! Siinä töllistellessämme yhtäkkiä ohi poikkelehti apina!!! Kohta niitä oli kaksi, kolme, kolmekymmentä!! Kaverit tiesivät, että ihmisiä=ruokaa. Ja sitähän ne saivat. Jotkut antoivat eväsleivästään, mutta aika moni veijari taisi olla aika oma-alotteinen ja kävi nappaamassa kiireesti herkut omiin käpäliinsä, kun silmä vältti. Meille siis tarjottiin ylhäällä leipää ja tulivuoren höyryissä kypsennettyjä munia. Vuori, nimeltään Batur, jolle kiipesimme on aktiivinen tulivuori ja kraateri hönki lämmintä höyryä uumenistaan.

Alla kuvakollaasia vuorelta. Henkeäsalpaavan kaunista!

Uusi päivä aluillaan.

Kraateri.

Katukeittiö.

Alastulo oli tuskallinen kuten arvelinkin, mutta lähtöpisteeseen päästiin ja kotimatkalla ei onneksi ketään tapettu enää... Päätittiin ottaa päivä iisisti ja löhöiltiin uima-altaalla vihreässä keitaassa. 

Sharonkeja

Seuraavana päivänä tallusteltiin kaupungin läpi kohti apinametsää. Se olikin ehkä jopa vielä hienompi kokemus, kuin vuorelle kiipeäminen (ainakin selvisi vähemmällä vaivalla, heh). Metsässä odotti satoja apinoita ja paaaaaljon pieniä ja vieläkin pienempiä apinavauvoja <3 Apinoille sai ostaa puntillisen banskuja, mutta olimme kuulleet, ettei kannata ellei halua apinaa kiipeämään vaatteita pitkin olalle. Jätettiin banskut siis ostamatta ja eihän me päästy kuin porteista sisälle, niin jumitettiin jo lässyttämään pienille vauvoille. Voi hyvänen aika kun ne olivatkin suloisia!!! Tällä reissulla muuten ensimmäistä kertaa näimme villejä apinoita, joten siksikin nämä veitikat olivat meille jännä juttu. Kaikki ylimääräinen kannatti riisua pois (aurinkolasit, hattu, korut jne), koska fiksut tyypit osaavat varastaa kaiken mahdollisen ja vaihtavat ne sitten ruokaan. Minulla oli kaulassa koru, jota pieni apinanpoikanin tuli ihmettelemään. Olin kyykyssä maassa ja kaveri tuli, otti tukea polvesta, ojensi kätensä ja tutki korua nätisti ja lähti sitten pois. 

Zzzz...

Missä Tarzan? Metsä oli UPEA!

Maltoimme sentään lähteä myös porttia pidemmälle ja ihastelimme kaunista metsää ja vauva-apinoita parisen tuntia. Metsään olisi voinut jäädä vaikka kuinka pitkäksi aikaa, mutta nälkä ajoi meidät pois.

Ubudin jälkeen seuraava kohde oli Uluwatu. Koska olin jo aika harjaantunut tinkijä, sain kuskin tiputtamaan hintaa ja vieläpä käyttämään meitä riisiterasseja ihailemassa ja kuvailemassa, joka oli ihan eri suuntaan, kuin minne oli määrä lähteä. Tulipahan nekin nähtyä siis. 

Riisiterassit. Jossain päin Balia on vielä paljon paljon suuremmat porrasviljelmät, mutta tämäkin oli vaikuttava.

Uluwatu oli ihanan rauhallinen. Ei tyrkyttäviä kaupustelijoita, eikä liiaksi turisteja. Vain muutamia surffareita. Luonto oli näin kuivan sesongin aikaan melko karu verrattuna vihreään rehevään Ubudiin, mutta rannikko oli ihanan jylhää ja rannat normihiekkarannoista poikkeavia. 

Uluwatussa olimme kolme yötä ja yhtenä päivänä rohkenimme vuokraamaan skootterin, koska liikenne oli melko ok verrattuna kiireisempiin paikkoihin. Jännitti silti! Kävimme mopollamme apinatemppelissä, mutta se ei oikein sykähdyttänyt ja apinat siellä olivat agressiivisia. Maisemat toki olivat hienot ja rannikko tällä kohtaa jylhä. Temppelissä oli pakko sitoa vyötärölle sharonki ja olimme läkähtyä. Kaivettiin korkkaamaton 1,5 litran vesipullo kassista ja yhtäkkiä pullossa roikkui apina!! Eikä se siitä otettaan irrottanut vaan puri siihen reijän ja sinne meni vedet. Onneksi oli toinen pullo mukana, mutta se uskallettiin kaivaa esille vasta ulospäästyämme. Loppuaika vaan tsillailtiin rannalla. Balin aurinko on paljon paljon lempeämpi Aussiaurinkoon verrattuna. Ei täällä voisi koko päivää pötkötellä rannalla ilman, että nahka kuoriutuu vereslihalle asti.

Apinatemppelissä.

Tämä mies maalasi erään rakennuksen seinää. Hieno tuli.

Uluwatussa törmättiin eräässä ravintolassa pienen pieneen kissaan. Mustavalkoinen söpöliini odotti surullisine silmineen, josko joku kiltti ihminen antaisi vähän ruokaa. Kissa oli todella kitukasvuinen, ihan pennun kokoinen reppana. Molemmissa kyljissä sillä oli haava ja laihat takajalat vingersivät miten sattuu. Myös selkäranka oli hassun muotoinen ja peräpäästä litteä eikä pyöreä. Kävi mielessä, onko koira napannut kiinni ja vammat johtuvat siitä, tai sitten kissalla on syntymästä asti ollut kehityshäiriö tai puutteellisesta ruokavaliosta johtuva vääränlainen luustonkasvu. Harmiteltiin, kun meidän kasvisruuasta ei pahemmin ollut kissalle mahantäytettä antaa. 

Surusilmäinen pieni kissa.

Viimeisenä iltana ostimme sille maitoa. Mitään yhtään sopivampaa ei kaupasta löytynyt. Paikallinen pienen pieni putiikki möi nuudeleita, keksejä ja sipsejä... Laitoin kissasta sähköpostia kahteen eri balilaiseen eläinsuojaan ja molemmista vastattiin. Toinen paikka lupasi hakea kissan ja toinen ottaa sen suojiinsa ja hoitaa kuntoon. Valitettavasti eläinpelastustiimi pääsi paikalle vasta, kun olimme jo jatkaneet matkaa. Pidin heidän kanssaan koko ajan yhteyttä ja seuraavana päivänä sähköpostissa oli harmillinen viesti. Kissa oli juossut karkuun... Eli sinne jäi vielä toistaiseksi. Aikoivat kyllä mennä uudelleen. Toivotaan, että meidän Kirppu-kissa saa uuden mahdollisuuden ja pääsee parempaan paikkaan.

Auringonlasku Uluwatussa. Viimeiset aallot surffattu.

Muita eläinkohtaloita oli joessa lilluva kuollut koira Legianissa, myynnissä nähdyt tiikerin- ja seeprantaljat, jotka valitettavasti näyttivät aidoilta sekä Legianin katuja kipittävät ponit kärryt perässään täynnä läskejä turisteja ja ponien kaviot pitkät ja halkeilleet.

Uluwatusta matka jatkui viimeiseen kohteeseen eli Legianiin. Se on lähellä Seminyakkia, mutta aivan eri maailma. Siellä oli meluista, baareja, satoja kaupustelukojuja ja tyrkyttäjiä ja ihan järkyttävästi liikennettä. Täällä juurikin mopot huristelivat kävelijöitten seassa ja yksi oli ajaa Annun yli. Hotellimme oli vaatekaupan yläkerrassa ja kauppa soitti musiikkia niin kovaa, ettei ilman korvatulppia olisi ollut toivoakaan nukkumisesta. Myös autot ja mopot rallasivat kadulla pitkin yötä. Legian onkin enemmän shoppailijoitten mieleen ja lähellä on myös Kuta, joka on täynnä baareja, menoa ja meininkiä. Kuta on se paikka, jonne nuoriso menee rellestämään. Me ei kuuluta niihin.

Legianissa meille tarjottiin myös huumeita keskellä kirkasta päivää. Istuimme ravintolassa ja ohikulkija vilautti jotain punaista litkua sisältävää pientä pulloa. Samanlaista pulloa tarjottiin kadulla. 

Muistomerkki Balin pommituksessa kuolleilla. Suurinosa uhreista oli Ausseja.

Balin pommitus tapahtui 2002 ja isku oli yökerhossa Kutalla. Uhreja oli 202 ja loukkaantuneita 209.

Balilta poistuessa täytyy maksaa myös poistumismaksu. Se oli 200 000 paikallista rahaa eli n. parikymppiä Aussirahaa. Tämä on toisinsanoen lentokenttävero, joka normaalisti peritään lentolipun hinnassa. Tässä tapauksessa se piti maksaa käteisellä setälle. En pysynyt laskuissa mukana, monta kertaa vilautimme passia ennen kuin pääsimme kaikkien porttien läpi. Turvatarkastuksiakin oli kaksi. Liekkö terroristiuhkan vuoksi, joka Balilla on voimassa tällä hetkellä.

Ja mitä taksimatka oikeasti maksaa kentälle Legianista/Seminyakista, jotka ovat aivan vierekkäin? Noh 50000-60000 rahaa eli maksettiin tullessa kuusinkertainen hinta...

Ennen laskeutumista Australiaan, lentoemot myrkyttivät koneen ja samalla meidät. Tätä ei vielä olekaan tapahtunut ennen. Ausseissa ollaan tarkkoja kaiken mahdollisen suhteen ja Balilta ei haluta mitään mönkijäisiä tuliaisiksi. Myös kassit tarkastetaan extrahuolella Balin matkalaisilta.

Siellä se pieni Bali on.

No nyt on tämä Australian versio Kanariansaarista nähty. Suomesta päin Bali näyttää kaukaiselta paratiisisaarelta, mutta Ausseista käsin ei sillä samanlaista statusta ole. Pääasiassa se on bilesaari, jonne nuoriso pääsee halvalla riehumaan ja aikuisille se on edullinen kohde lähellä, jossa on aina mukavan lämmintä. Itselleni Bali oli kokemuksena positiivinen ja varsinkin Ubud oli mieleeni. En välttämättä uudelleen lähde Balille, koska haluan nähdä erilaisia paikkoja ja itse tykkään enemmän ei-niin-turistintäyteisistä kohteista. 

Suomesta en Balille lähtisi, vaan valitsisin kohteeksi jonkun aidomman paikan, esimerkiksi Lombokin, joka on Balin vieressä tai jos vieläkin alkuperäisempaa meininkia tahtoo, voi hypätä Lombokista seuraavalle saarelle, Sumbawalle.